Kärpästen herra

"Kärpästen herra on Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen englantilaisen William Goldingin pääteos, monipuolisen tuotannon huippu.

Toisen maailmansodan aikana joukko englantilaisia koulupoikia pelastuu alasammutusta lentokoneesta autiolle Tyynen meren saarelle. 

Nuorten robinsonien vapaus on aluksi outoa, jännittävää leikkiä, mutta pian sivistyksen pinta murenee. Esiin työntyvät pahuus ja julmuus. Brittiläisen hillityiksi kasvatetut pojat muuttuvat äkkiä ja arkisesti pedoiksi, joiden maailmaa hallitsevat väkivalta ja pelko.

Kärpästen herra on koskettavan voimakas, syvä ja vertauskuvallinen romaani tästä maailmasta ja kulttuurista, sen pinnanalaisista väkevistä virroista, surusta ja syyllisyydestä; matka pimeyden sydämeen."

 

Riikka 

Sain William Goldingin Kärpästen herran joululahjaksi äidiltäni. Äiti oli täältä blogista huomannut, että olen yrittänyt metsästää kirjaa luettavaksi, mutta sitä ei ole ollut saatavilla kirjastosta. Äiti oli etsinyt kirjaa kirjakaupoista ja yrittänyt tilata kirjan myös netin kautta, mutta kirja on kuulemma loppu kustantajaltakin. No, huuto.netistä löytyi :)

Kirja oli nopealukuinen, mutta melko tylsä. Jostakin syystä odotin kirjalta enemmän. Myös takakannen tekstin perusteella lukukokemuksen olisi pitänyt olla voimakkaampi.

Mielestäni kirja ei ollut mitenkään erityisen jännittävä. Odotin, että kirjassa olisi tapahtunut enemmän julmuuksia ja pahoja asioita, jotka olisivat pitäneet jännitystä yllä. Nyt pahuus ei tuntunut kovinkaan ihmeelliseltä. Lisäksi kirja oli melko lapsellinen. Ehkä tämän kirjan olisi lukenut eri mielellä nuorempana. 

Kirjan juoni oli pitkälti ennalta-arvattava. Odotin, että pojat pelastuvat, ja tarinan loppu olikin onnellinen (ainakin siihen saakka, mitä kerrottiin). Tarinaan mahtui myös joitakin yllätyksiä, kuten Possun kuolema. Possu oli kirjan henkilöhahmoista ehdottomasti sympaattisin, ja siksi tarinasta jäi puuttumaan paljon Possun poistuttua kuvioista.  

Arviointi: 3-/5

p.s. Vaikka mun piti olla lukutauolla ja odottaa, että Emmi saa vähän kirittyä, en malttanut olla lukematta tätä kirjaa saatuani sen lahjaksi :)

Tuntematon sotilas

Riikka

Kirjani painos on vuodelta 1955, eikä siinä ole takakansitekstiä, jonka olisin voinut tähän alkuun kopioida. Tosin Väinö Linnan Tuntematon sotilas ei varmaankaan edes kaipaa sen kummempia esittelyitä. Joudun kuitenkin tunnustamaan, että luin kirjan ensimmäistä kertaa vasta nyt 26-vuotiaana. Halusin ottaa Tuntemattoman sotilaan luettavaksi lähellä olleen itsenäisyyspäivän vuoksi. Päätin myös katsoa kirjasta tehdyn elokuvan, kun se tuli itsenäisyyspäivän perinteiden mukaisesti telkkarista. En ollut katsonut elokuvaakaan koskaan aiemmin. Ajoituksellisesti tein kuitenkin virheen: olin lukenut kirjasta noin 250 sivua, kun katsoin elokuvan. Muistin tietysti juuri kirjasta lukemani tutut vuorosanat, joita myös elokuvassa käytettiin. Useampi kohta oli esitetty sanasta sanaan, mikä elokuvaa katsoessa tuntui jotenkin teennäiseltä. 

Olin hieman yllättynyt siitä, että kirja oli mielestäni hyvä. Muistaisin, että Jenna olisi kertonut lukeneensa Tuntemattoman sotilaan kolme (?) kertaa ja kehuneensa kirjaa. Jenna luki kirjaa ainakin lukioaikana, ja muistan ihmetelleeni, miten Jenna voi tykätä kirjasta. Nyt sen sijaan ihmettelen, miksi Tuntematon sotilas herättää mielikuvan tylsästä kirjasta, eikä sitä sen takia haluta lukea vapaaehtoisesti. Omasta mielestäni kirja ei ollut tylsä, vaan päinvastoin mielenkiintoinen. Se avarsi käsitystäni sota-ajan Suomesta. On vaikea ajatella, ettei noista ajoista niin kauan ole aikaa.

Jäin miettimään, miksi kirjan nimi on Tuntematon sotilas. Olin aina ajatellut kirjan nimen tulevan siitä, että yksi sotilas tekee jonkun sankariteon, mutta hänen henkilöllisyyttään ei ole tiedossa, joten hän jää historiaan tuntemattomana. Todennäköisesti nimi kuitenkin liittyy siihen, että monet tavalliselle kansalle tuntemattomat sotilaat taistelivat koko Suomen puolesta, ja heille tulee olla siitä kiitollinen. Jos sota oikeasti on sitä, mitä kirjassa kuvattiin, niin sotilaiden on pitänyt olla todella rohkeita. Mistä nuoret parikymppiset miehet saivat tuon rohkeuden ja halun puolustaa Suomea henkensä uhalla?

Hauskin henkilö kirjassa oli Rokka. Hän jäi myös parhaiten mieleeni. Mutta osa kirjan henkilöistä oli sellaisia, etten nimen kuultuani osaisi kertoa heistä juuri mitään. Se ehkä johtui osittain siitä, että henkilöt sivuutettiin kirjassa nopeasti heidän kuoltua. Sotilaat vain kuolivat, eikä heitä sen enempää jälkikäteen muisteltu.

Arviointi: 3½/5

Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

"Jokainen, joka on edes käynyt Lapissa, on huomannut, että tarinointi on siellä elämäntapa. Mikä tahansa sattumus voi saada ylimaalliset mittasuhteet. Parhaassa tapauksessa niistä tarinoista syntyy maailmankirjallisuutta. Tämä kirja on vähän sellainen tapaus.

Pojat kasvavat 60- ja 70-luvun Pajalassa. Niemi kertoo maailmanmenosta siihen malliin, että välillä tuntee itsekin kasvaneensa samassa paikassa, jos on elänyt tuota aikaa. Ja vaikkei olisikaan, niin sen ajan maailma avautuu silmien eteen elävänä, soljuvana kuvana, jossa ikävä ja hauska, huumori ja vakava limittyvät toisiinsa kuin ne olisivat yhtä ja samaa, vuolaasti virtaavaa Tornionjokea. Ei tätä kirjaa pidä selittää: tämä pitää lukea ja kiittää mielessään tätä pohjoisen miestä siitä, että hän on siunannut meitä tällaisella teoksella, joita syntyy aniharvoin.

Populäärimusiikkia Vittulajänkältä on saanut mm. August-palkinnon, joka on Ruotsin arvostetuin kirjallisuuspalkinto. Sen lisäksi Niemi on saanut melkoisen liudan muita tunnustuksia. Alkuperäinen teos löytyy yli 200 000 kodista. Tämän jälkeen lähes kaikki tietävät, että Pajala sijaitsee Pellosta luoteeseen, toisella puolen jokea."

Riikka

Outo. Erikoinen. Sovinistinen. Ällöttävä. Mieleenpainuva. Ahdistava. Seksistinen. Omalla tavallaan kiinnostava. Näillä sanoin kuvaisin kirjaa.

Populäärimusiikkia Vittulajänkältä on tarina poikien kasvusta nuoriksi miehiksi 1960- ja 1970-luvuilla. Muistaisin, että tästä kirjasta kohuttiin, kun olin yläasteella tai lukiossa. Jo kirjan nimi herätti kiinnostusta nuorten keskuudessa.

En todennäköisesti olisi valinnut tätä kirjaa luettavaksi ilman tätä lukuprojektiamme, mutta kirja yllätti. Vaikka se olikin erikoinen, pidin siitä. Todennäköisesti kirjan tapahtumiin voisi eläytyä vielä paremmin, jos olisi itse elänyt 60- ja 70-luvuilla. Mutta aikakauden kuvaukset olivat kyllä niin elävästi kirjoitettuja, että pystyin helposti muodostamaan mielessäni kuvan kaikista kirjan tapahtumista ja tapahtumapaikoista. Jopa niin elävästi, että Vesku ihmetteli, mitä oikein teen, kun peitin lukiessani silmäni, kiemurtelin ahdistuneena sohvalla ja luin lisää kurkkimalla raotettujen sormieni välistä... - menossa oli siis ällöttävä kohtaus, kun kirjan päähenkilö epäili sokeutuneensa silmiensä väliin osuneesta ammuksesta, ja verta oli kaikkialla. Eikä tämä edes ollut ainoa ällöttävä tapahtuma kirjassa.

Kirja sisälsi paljon todella outoja kuvauksia, joita olikin sitten pakko päivitellä ja lukea välillä ääneen Veskullekin. Yksi tällainen kohta oli kuvaus suomalaista naisista (s. 129): "Miehet ylistivät lisäksi omaa viisauttaan, koska olivat valinneet vaimonsa Suomesta, sillä Suomen naiset olivat sitkeitä kuin pajunvitsat, kärsivällisiä kuin porot ja kauniita kuin sinisten järvien rannoilla kasvavat koivut, ja heillä oli sitä paitsi isot perseet, joista usein ja vähällä vaivalla syntyi hyvinmuodostuneita lapsia." Käsittämätön loppu.

Kaikessa sovinistisuudessaan kirjan loppupuolella (s. 228-231) oli hauska pohdinta siitä, mikä on knapsua. Opin siis taas uuden sanan, joka tarkoittaa "akkamaista, siis jotain sellaista, mitä yleensä vain naiset tekevät". Kirjan mukaan "tietyt askareet ovat perusluonteeltaan knapsuja, eli niitä miesten on syytä välttää. Siihen ryhmään kuuluvat verhojen vaihtaminen, neulominen, matonkudonta, käsin lypsäminen, kukkien kastelu ynnä muu sellainen. --- Mutta voiko mies ommella ompelukoneella? Vispata kermaa sähkövatkaimella? --- Tai tyhjentää astioita pesukoneesta? Voiko tosimies imuroida autonsa ja silti säilyttää kasvonsa? --- Onko esimerkiksi kevytlevitteen syöminen knapsua? Tai se, että käyttää auton sisätilanlämmitintä? Tai ostaa hiusgeeliä? --- Tai että kerää koirankakkaa muovipussiin?" Ainakin meidän perheessä mies tekee sitä mitä nainenkin :)

Arviointi: 4/5

Emmi

Kirja oli mielestäni todella omaperäinen ja hauska, välillä kuitenkin outo ja ällöttävä, kuten Riikkakin mainitsi. Vaikka tiesin kirjan nimeltä entuudestaan, ei minulla oikein ollut mitään odotuksia sitä kohtaan. Lähinnä ajattelin, ettei teos ole kiinnostava. Kirja yllätti minut todella positiivisesti! Kerrontatapa oli mukaansatempaava ja kirjan olisi halunnut lukea kerralla loppuun.

Osa kirjan kuvauksista oli niin todellisen tuntuisia, että niihin eläytyi vähän liiaksikin mukaan. Välillä nauratti ääneen ja välillä suorastaan kuvotti. Kirjailija on onnistunut hyvin kuvaamaan poikien kasvua miehiksi Pajalassa. Kirjan henkilöhahmot olivat erikoisia ja monipuolisia. Kuvaukset Pajalassa vietetyistä häistä sekä rottien tuhoamisoperaatio jäivät mieleeni esimerkkeinä monista kirjan omaperäisistä tarinoista.

Knapsu-sana täytyy ottaa käyttöön ;)

Arviointi: 4+/5

Liisan seikkailut ihmemaassa

"Pikku Liisa lähtee seuraamaan oudosti käyttäytyvää valkoista kania. Se johdattaa hänet kummalliseen maahan, joka vilisee salaperäisiä olioita. Niiden parissa Liisa seikkailee milloin peukolonpään, milloin jättiläisen kokoisena.

Englantilainen Lewis Carroll (oik. Charles L. Dogson) kirjoitti vuonna 1865 satukirjan, josta sittemmin tuli yksi maailman rakastetuimpia. Huimalla mielikuvitusleikillään ja hupsulla, nurinkurisella järkeilyllään se valloitti sekä lapset että aikuiset kaikkialla maailmassa. Suomeksi teos ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1906, suomentajana Anni Swan. Tove Janssonin kuvitus on yhtä salaperäinen ja sadunhohtoinen kuin Liisan ihmemaa."

Riikka

Liisan seikkailut ihmemaassa toi mieleen lapsuuden. En muista, luettiinko meille tätä kirjaa lapsena, mutta osa tarinasta tuntui muistoissa tutulta. En ole varma, liittyvätkö vahvat muistot omaan mielikuvitukseeni tietyistä tapahtumista vai Liisan seikkailuista tehtyyn piirrettyyn elokuvaan, jonka olen todennäköisesti pienenä nähnyt.

Etenkin kirjan alun tapahtumat olivat jääneet vahvoina mieleeni: Liisan loputtoman pitkältä tuntunut putoaminen kanin koloon, läpinäkyvä lasinen pöytä ja sen päällä ollut avain, taikajuoma ja kakunpala sekä Liisan kyynelistä syntynyt valtava lammikko. Myös irvikissa oli jäänyt mieleeni, mutta jostain syystä tarina tuntui muuten oudolta.

Kirjan alku oli mielenkiintoisempi kuin keskiosa ja loppu. Vaikka Liisalle tapahtuikin paljon outoja asioita, toistivat tapahtumat mielestäni toisiaan, ja siksi kirja oli melko tylsä. Ehkä tämä tarina on lapsille jännä, mutta minulle se ei jättänyt sen suurempia pohdittavia. Sitä ihmettelin, että lasten kirjassa juotiin viiniä :)

Arviointi: 3/5

Emmi

Olen nähnyt lapsena piirretyn Liisa ihmemaassa -elokuvan ja vanhemmalla iällä Tim Burtonin ohjaaman versio, jossa on oikeat näyttelijät. Mielikuvat tarinan kulusta pohjautuivat vahvasti näkemiini elokuviin. Kuten Riikka, muistin itsekin hyvin kirjan alun tapahtumat sekä joitakin hahmoja, esimerkiksi irvikissan, piippua polttavan toukan, hatuntekijän ja korttipakka-hahmot sekä kanin. Valekilpikonnasta en ollut koskaan aiemmin kuullutkaan.

Kirja oli mielestäni erikoinen ja outo enkä oikein päässyt siihen sisälle. Tarina oli alun jälkeen hieman tylsä ja junnasi paikallaan. Piipun polttamisesta ja sienien syömisestä tuli välillä mieleen niiden käyttäminen päihdytystarkoituksessa. Kirjan tarinat olivat välillä mielestäni vähän psykedelisiä.

Kokonaisuudessaan vähän sekava kirja, ehkä tosiaan enemmän lasten kuin aikuisten mieleen. Kirjan idea ei ihan täysin auennut enkä saanut siitä paljoakaan irti.

Arviointi: 3/5

Kirjaprojektin väliaikakatsaus

Riikka

Innostuin taas eilen käymään kirjastossa. Palautin Emmin lainaamat New Yorkin matkaoppaat ja samalla matkaan lähti neljä kirjaprojektin kirjaa: Sinuhe egyptiläinen, Liisan seikkailut ihmemaassa, Eikä yksikään pelastunut (=Kymmenen pientä neekeripoikaa) sekä Populäärimusiikkia Vittulajänkältä. Lisäksi kotona odottavat äidin kätköistä löytyneet Decamerone ja Tuntematon sotilas.

Tässä pitäisi siis olla luettavaa taas vähäksi aikaa. Ja tästä joukosta puuttuvat tietenkin Emmin valinnat. Meidän alkuperäinen idea siitä, että kumpikin valitsee vuorotellen kirjan luettavaksi, ei ole ihan toteutunut, ja olen siihen itse syyllinen. Olen vain aina kirjastokäynneillä innostunut haalimaan useamman kirjan kerralla lainaan, ja sitten malttamattomana lukenut niitä. 

Emmi, jos satut lukemaan tämän, niin laita tänne ehdotuksia seuraavista luettavista kirjoista, niin menen taas uudelle kirjastokäynnille :) Onhan kuukauden päästä jo joululomakin, ja silloin on toivottavasti paljon aikaa laiskotella ja lueskella!

p.s. Olisin halunnut jo kauan toteuttaa Jennan suositteleman kirjaehdotuksen ja lukea Kärpästen herran, mutta sitä kirjaa ei ole koskaan ollut vapaana kirjastossa. Kaikki kappaleet ovat olleet lainassa - onkohan se merkki siitä, että kirja on oikeasti hyvä?

Havukka-ahon ajattelija

"Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija - kesäinen kertomus korpifilosofi Konsta Pylkkäsestä - on sijoittunut humoristisen kirjallisuutemme kärkipäähän. Teoksesta on tullut todellinen lukijain suosikki: siitä on otettu jo kaksitoista painosta.

'Konstan mittaisia miehiä ei kirjallisuutemme kaiken kaikkiaan ole luonut monta.' (Aarne Laurila, S. Sosiaalidemokraatti)

'Konsta Pylkkänen on Veikko Huovisen nerokas löytö. Konsta on niin elävä ja rehevä, että häntä on vaikea kuvitella pelkäksi paperieläjäksi; hän muuttuu lukijan mielessä lihaa ja verta olevaksi ihmiseksi niin kuin vain harva romaanihenkilö. Veikko Huovinen on aitosyntyinen humoristi.' (Toini Havu, HS)

'Modernein ja älykkäin teos proosassamme. Veikko Huovinen on projisioinut Konsta Pylkkäsen paljon puhuttua uutta maailmantunnetta rohkeammin ja omaperäisemmin kuin kukaan ikäpolvestaan.' (Kauko Kare, Suomalainen Suomi)"

Painos vuodelta 1960

Riikka 

Tämä  Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija -kirja löytyi vanhempieni kirjahyllystä, joten valitsin sen seuraavaksi luettavaksi. Kirjassa on vain 210 sivua, joten sen luki nopeasti. En asettanut juurikaan odotuksia kirjalle, koska olin huvittunut takakannessa mainitusta korpifilosofi Konsta Pylkkäsestä, josta kirja siis kertoi. Korpifilosofin tarina ei nimittäin herättänyt mielikuvissani suurta innostusta. Mutta kirja yllätti. 

Tarina oli hieman tylsä, mutta kirjoitustyyli oli hauska. Parissa kohtaa nauroin jutuille jopa ääneen. Outoa kirjassa olivat erikoiset sanat, joiden merkitystä jouduin monta kertaa lukiessani pohtimaan. Esimerkiksi jalkarätit olivat sukkia ja russakka oli torakka. Enpä ole tuollaisia ennen tiennyt. Onkohan sanoja käytetty ennen ihan yleisesti?

Konstan puheet oli kirjassa kirjoitettu jännällä murteella, jota oli kuitenkin yllättävän helppo lukea. Sanavalinnat olivat välillä todella erikoisia, ja jäinkin monesti pohtimaan niiden merkitystä. Esimerkiksi tätä kohtaa luin pariin kertaan miettien, mitähän tässä tarkoitetaan (s.20): "- Oli tämäkin elämäntehtävä, pieksää puita kirveellä, hän tuumi joskus. - Sitten joskus tulee savottaan rähjäinen kulkujätkä, se Kuolema, ja kyhnyttää ruosteisella justeerilla sielun irti naavaisesta ruumispökkelöstä." Täytyy taas tunnustaa, etten edes tiennyt, mikä on savotta. Myös justeeri ja naava olivat minulle outoja sanoja. Onneksi on Wikipedia... En tietenkään googlaile kaikkia outoja sanoja kirjaa lukiessa, mutta sellaiset sanat, jotka olivat jääneet häiritsemään, tarkastin tätä blogikirjoitusta varten.

Hassua kirjassa oli se, että tutkijoita Ojasto ja Kronberg puhuteltiin maistereina ja lisensseinä - aivan kuin he olisivat muita tärkeämpiä ihmisiä. No, ehkä he siihen aikaan olivatkin, mutta silti hieman oudoksutti, että maisterit nostettiin niin esille koulutuksensa vuoksi. Ärsyttävää taas oli kuvaus naisen asemasta; Konsta käskytti Iitaa siivoamaan ja laittamaan parempaa ruokaa, kun maisterit olivat tulossa kylään. Toisaalta tyyli myös nauratti (s. 196): "Tässä on kahvitokka ja saa laittaa totisen kahvin! Voisi olla hyväksi lakaista vähän lattioita ja tuulettaa kamaria. Kaivolla on kaloja ja voi olla mukava keittää ne maitoon... Minäpä käyn viemässä paskahuusiin paperia!"

Tähän loppuun laitan vielä kirjani viimeiselle sivulle piirretyn kuvan Konstasta. Kirja on kirjaston poistokappale, joten en tiedä, kuka sen on piirtänyt - ei kuulemma äiti ainakaan :)

Arviointi: 3-/5

Kolme muskettisoturia

"Muskettisoturit ratsastavat jälleen! 

Alexandre Dumas vanhemman (1802-1870) kuolemattomat tarinat maailmankuulujen miekkamiesten seikkailuista piirtävät värikkään kuvan kardinaali Richelieun ja Ludvig VIII:n ajan Ranskasta."

Riikka

Luin Alexandre Dumasin Kolme muskettisoturia lyhentämättömänä alkuperäisteoksen suomennoksena, ja kirja oli pitkä. Ensimmäinen osa oli 264 sivua, toinen 278 sivua ja kolmas 315 sivua; yhteensä 857 sivua luettavaa! Mutta tätäkin teosta oli helppo ja nopea lukea. Alku tosin oli vähän tuskaisa - tuntui, että vasta noin 50 ensimmäisen sivun jälkeen kirjassa alkoi tapahtua. Aloituksen teki ehkä hankalaksi se, etten tiennyt yhtään, mikä on tarinan juoni. Ensinnäkään kirjan takakannen teksti ei avannut tarinaa juuri lainkaan, ja toisekseen olen aika tietämätön tuon aikakauden historiasta, enkä edes tiennyt, mitä musketti tarkoittaa. Sanasta tuli mieleen lähinnä muskelit. Ajattelin musketin tarkoittavan myös jotain vaatetukseen liittyvää, vaikken tiennyt mitä. Joten oli pakko taas googlata; Wikipedian mukaan "musketti on sotilasase, joka on olalta ammuttava ja rihlaamaton. Ammuksina aseessa käytetään hyvin löyhästi piippuun sopivia lyijykuulia." Että näin :)

Tästäkin kirjasta minulla tuli ensimmäisenä mieleen pienenä katsomani tv-sarja muskettisotureista. Muistan heidän tunnuslauseensa: Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Olinkin pettynyt, kun kirjassa tämä lause tuli vastaan ainoastaan yhdessä kohdassa.

Kolme muskettisoturia oli kirjana ihan suositeltava. Athos, Porthos, Aramis ja d'Artagnan pitivät kunnioitettavalla tavalla yhtä koko tarinan ajan. En kuitenkaan jostain syystä keksi kirjasta paljoakaan sanottavaa. Siitä sai kyllä hyvin kuvan 1600-luvun elämästä: kaikkialle liikuttiin hevosten selässä, kirjeet kuljetettiin maasta toiseen siten, että joku toimi viestinviejänä, ja monia päiviä kestävän matkan varrella saattoi tapahtua mitä vain, toisten puolesta oltiin valmiit luopumaan omasta hengestä, monet ihmiset, varsinkin rikkaat, juonittelivat ja toisaalta taisteluiden lomassa oltiin valmiit myös nauttimaan elämästä.

Kirjassa käytettiin värikästä kieltä, mutta häiritsevää oli, kun kaikki sen-alkuiset sanat oli kirjoitettu yhteen: senjälkeen, sensijaan jne.

p.s. Taas on kylläkin annettava tunnustus Veskulle hyvästä muistista; kun Vesku näki, että luen muskettisotureista, niin sieltä tuli heti kommentti "onks siinä joku d'Artagnan" :) Hyvin on tv-sarjoista jääneet hahmot mieleen!

Arviointi: 4-/5

Huckleberry Finnin seikkailut

"Mark Twain - oikealta nimeltään Samuel Langhorne Clemens - julkaisi Tom Sawyerin ja Huckleberry Finnin seikkailuista kertovat poikakirjansa vuosina 1876 ja 1884; sen jälkeen ne ovat ilmestyneet lukemattomina painoksina eri kielillä, ja kaikkialla ne luetaan poikakirjallisuuden mestariteoksiin. Huck Finnin ja Tom Sawyerin parissa elää kirjallisuudenprofessori yhtä nautinnollisia hetkiä kuin konsanaan koulupoika: 'Kun joitakin vuosia sitten jouduin uudistamaan tuttavuuteni näiden herrojen kanssa, sain tilaisuuden odottamattomaan ja virkistävään löytöön. -- Uusi lukeminen toi selvästi mieleen suuria vertauskohtia, kaikkein suurimpiakin humoristisen kirjallisuuden alalla: Don Quijoten, Pickwick-kerhon, Kuolleet sielut ja Seitsemän veljestä.' (Prof. Rafael Koskimies)"

Riikka

Sain eilen luettua Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailut -kirjan loppuun. Tavallaan tykkäsin kirjasta, tavallaan en. En pitänyt Tom Sawyerin henkilöhahmosta; mielestäni hän oli ärsyttävä päällepäsmäri, joka yritti pilata kaikki Huckin hyvät suunnitelmat. Huckleberry ja neekeri-Jim sen sijaan olivat hauska parivaljakko, jonka seikkailut olivat ihan viihdyttävää luettavaa. 

Jo kirjan alussa ihmettelin sitä, kun kirjassa käytettiin niin vahvasti sanaa neekeri, joka nykypäivänä mielletään rasistiseksi haukkumasanaksi. Kirjani suomennos on vuodelta 1976, ja olisikin mielenkiintoista tietää, onko uudemmissa suomennoksissa (jos niitä on tehty) käännetty neekeri-sana jotenkin muuten, tyyliin "tummaihoinen" Jim. 

Mielestäni kirja oli helppolukuinen, mutta jotenkin huononi loppua kohden. Ehkä se johtui siitä, että Tom Sawyer, josta en pitänyt, astui kuvaan. Kirja myös muuttui loppua kohden jotenkin lapsellisemmaksi, mitä se alussa oli, eikä lukeminen huvittanut niin paljon enää loppupuolella. 

Myös tässä kirjassa oli käytetty jonkin verran itselleni vieraita sanoja, mutta yleisesti ottaen käytetty kieli oli värikästä ja oivaltavaa. Neekereiden puheet oli kirjassa käännetty huonolle suomelle, mikä oli erilaista ja tavallaan ihan hauskaa. Neekereiden erilaiseen asemaan orjina ja palvelijoina pystyikin eläytymään hyvin, kun heidän puheensa oli kuvattu kielivirheitä sisältävänä. Tässä yksi esimerkki Jimin puheesta Huckille kirjan sivulta 55: "Jos teil on karvane käsivarsi ja karvane rinta niin se meina, et te tule rikas. Juu, tällanen merkki voi teke hyöty, kun siitä tietä etukäten. Nääks te, voi sattu, et ole ensin köyhä pitkä aika, ja niin te ole hurja masentunu ja meina tappa itse, jos ei te tietä tost merkist et te tule rikas joku kerta." 

Kirjasta tuli taas hyvin esille se aikakausi, jolloin kirja on kirjoitettu. Elämä tosiaan oli erilaista. Lukiessa oli esimerkiksi jotenkin vaikea hahmottaa, millaisella lautalla Huck ja Jim oikein liikkuivat. Ihmettelin myös aluksi sitä, minkä ikäinen Huck oikein oli, kun hän esimerkiksi poltti tupakkaa, mutta hänet kuitenkin kuvattiin nuorena, lapsellisenakin poikana. No, tarkka ikä kyllä selvisi myöhemmin, ja sitten pystyin taas paremmin muodostamaan kokonaiskuvaa tapahtumista :)

Arviointi: 3½/5

Maailman ympäri 80 päivässä

"Kylmähermoinen englantilainen herrasmies Phileas Fogg lyö huiman vedon ja väittää matkustavansa maailman ympäri 80 päivässä. Hän palkkaa itselleen palvelijan, ranskalaisen Jokapaikanhöylän, ja lähtee kiehtovalle matkalle halki eksoottisten maiden. Samana päivänä Englannin pankista ryöstetään huomattava summa rahaa.

Matkalta ei puutu haasteita, ja ennen pitkää matkaajille selviää myös, että heitä seurataan. Onko uskollinen palvelija nimensä veroinen? Onnistuuko huima yritys vai joutuuko Phileas Fogg nuolemaan näppejään? Kuka lopulta paljastuu pankinryöstäjäksi?

Ranskalainen Jules Verne tunnetaan monista klassikoistaan, ja häntä pidetään tieteiskirjallisuuden uranuurtajana. Maailman ympäri 80 päivässä on yksi Vernen tuotannon maanläheisimpiä teoksia. Vaikka 1800-luku onkin monessa suhteessa omamme kaltainen, imaisevat aikakauden kielenkäyttö, tavat ja käytöskoodit kaksintaisteluineen nykylukijan outoon ja mielenkiintoiseen maailmaan."

Riikka

Päädyin ottamaan Espanjan lomalle matkalukemisiksi Tess Gerritsenin Jääkylmän ja Jules Vernen Maailman ympäri 80 päivässä. Vernen teoksen sainkin loppuun kotiinpaluulennolla Bergamosta Tampereelle. Hyvä ajoitus siis!

Edellisellä kirjastokäynnilläni olin yllättynyt siitä, että Maailman ympäri 80 päivässä löytyi kirjaston lasten osastolta. Olen lukenut kirjan joskus ala-asteella, mutta siitä ei ollut jäänyt juuri mitään mieleeni - tarina tuntui siis jälleen uudelta. Sen sijaan muistan pienenä katselleeni piirrettyä tv-sarjaa matkasta maailman ympäri 80 päivässä. Se oli hyvä sarja. Muistelimme Espanjassa Jennan ja Veskun kanssa, mitä eläimiä Phileas Fogg ja hänen ystävänsä piirretyssä sarjassa olivat. Phileas Fogg oli muistaaksemme leijona :) Kysyin Jennalta ja Veskulta, muistavatko he, mikä Phileas Foggin apulaisen nimi oli tv-sarjassa, koska kirjassa se oli suomennettu Jokapaikanhöyläksi (joka oli mielestäni todella tyhmä suomennos). Veskuhan sen nimen muisti; "Paspartuu" (googlettamalla löytyi oikea kirjoitusasu "Passepartout", meinaan en osaa ranskaa)! Muistaakseni yksi meidän lemppareista oli ohjelman Tiko-hamsteri, jota ei kylläkään kirjan henkilöissä esiinny.

Oli myös pakko laittaa tähän googlettamalla löytynyt kuva sarjan hahmoista :) Hauskoja muistoja tosiaan!

Lukukokemuksena Maailman ympäri 80 päivässä oli suositeltava - varsinkin lapsuusmuistojen verestämisen takia. Olisin kyllä mielummin lukenut jonkun teoksen vanhemman painoksen, jos sellainen olisi ollut saatavilla. En tiedä, eroavatko eri painosten suomennokset paljon toisistaan, mutta luulisin, että vanhempi painos saattaisi olla parempaa luettavaa. Tai ehkä olen vain liian ärsyyntynyt Paspartuun nimen käännöksestä Jokapaikanhöyläksi, että epäilen koko suomennosta muissakin paikoissa :)

Kirjassa oli paljon itselleni vieraita paikkojen nimiä, ja mietinkin, ovatko kaikki paikat olemassa oikeasti. Ilmeisesti ovat (ainakin olleet), jos Jules Verneä kerran pidetään tieteiskirjallisuuden uranuurtajana. Tavallaan 1800-luvun elämä ei kirjaa lukiessa tuntunut eroavan niin paljon nykymaailmasta verrattuna esimerkiksi samasta aikakaudesta saamaani kuvaan Humisevassa harjussa. Jännittävimpänä kohtauksena kirjasta jäivät mieleen Phileas Foggin seurueen seikkailu norsun selässä Intian metsissä sekä Jokapaikanhöylän huumaaminen satamassa. Olin aika yllättynyt siitä, jos kirjassa kuvatut oopiumiluolat ja huumeiden käyttö olivat niin yleisiä 1800-luvulla. Yllättyneisyys voi selittyä sillä, etten tunne historiaa kovin hyvin :)

Tarina oli kokonaisuudessaan mielenkiintoinen ja mieleenpainuva kaikkine seikkailuineen. Kirjan henkilöiden erilaiset luonteenpiirteet oli onnistuttu kuvaamaan teoksessa hyvin. Hieman jäin miettimään sitä, rakastuiko viilipytyn rauhallinen Phileas Fogg palavasti Audaan :)

Mielestäni kirjassa oli jonkin verran outoja sanoja, joiden todellinen merkitys jäi itselleni epäselväksi. Selityksenä saattaa taas olla oma tiedonpuutteeni tai sitten aikakaudelle tyypillinen kielenkäyttö. Mitä ovat esimerkiksi parsilaiset, paligharit ja pagodit? Googlettamalla selviää :) 

Arviointi: 4-/5

Emmi 

Matka maailman ympäri 80 päivässä oli mielestäni mukava ja helppolukuinen teos. Sisällöltään kirja oli kevyt, mutta kuitenkin mukava lukukokemus. Välillä jännitti ja välillä nauratti kaikki seikkailut ja kommellukset, joita matkan aikana tapahtui. Kirjaa lukiessa oli mielessä samannimisen piirretyn tv-sarjan hahmot, joita tuli pienempänä seurattua. Hahmoista muistin parhaiten Phileas Fogg leijonan. Tv-sarjan eläinhahmojen luonteenpiirteet kuvastavat hyvin kirjan henkilöitä, nyt olisikin hauskaa katsoa piirretty sarja uudelleen.

Riikka, pidetäänkö leffailta, jos sarja löytyy kirjaston valikoimista? :) 

Luettuni Riikan arvostelun olen samaa mieltä siitä, että nimi Jokapaikanhöylä oli erikoinen ja huono suomennus Paspartuun nimestä. Huumeidenkäyttö oli myös hieman erikoista, mutta kuten Riikka totesi, ehkä se tosiaan oli aikaisemmin yleistä. 

Arviointi: 3/5

Nancy

"Tositarina tytöstä, joka ei halunnut elää. 

Nancy on äidin tuskasta syntynyt kirja. Se on järkyttävä dokumentti itsetuhoon pyrkivästä nuoresta tytöstä. Se on rehellinen puheenvuoro niiden vanhempien puolesta, joilla on ns. vaikeita lapsia. Samalla se on äidin silmin kerrottu riipaiseva rakkastarina - Nancyn ja Sex Pistols -yhtyeestä tunnetun Sid Viciousin tarina - joka päättyi murhenäytelmään ja sensaatiolehtien otsikoihin."

Riikka

Tenttiinlukutauon jälkeen Emmi valitsi seuraavaksi luettavaksemme Deborah Spungenin kirjoittaman Nancyn. Sain kirjan lainaksi Emmiltä, ja luin sen viime viikolla. 

Kirja oli varsinkin alussa jotenkin ahdistava. Lukiessa tuli mieleen Torey Haydenin kirjoittamat kirjat hänen opettamistaan ongelmalapsista. Nancyn tarinassa oli jotakin samaa. 

Olin lukenut Nancyn aikaisemminkin, ehkä vuonna 2004, mutta en muistanut tarinan yksityiskohtia. Tämä kirja jätti todellakin ajateltavaa. 

Nancyn vanhemmat Deborah ja Frank olivat Nancyn syntyessä vasta parikymppisiä - mielestäni todella nuoria kantaakseen ne kaikki ongelmat, jotka Nancy heille aiheutti. En osaisi kuvitella, kuinka itse jaksaisin vastaavanlaisessa tilanteessa. Toisaalta uskon, että nykypäivänä ongelmiin voitaisiin ja osattaisiin puuttua ajoissa, eikä tilanne toivottavasti menisi yhtä kamalaksi kuin Spungenin perheessä. 

Kun olin alkanut lukea kirjaa, googlasin Nancyn ja Sidin kuvahaulla, koska halusin tietää, minkä näköisiä he todellisuudessa olivat. Kuvien kautta tarinaan eläytymiseen sai vielä lisäulottuvuuden, vaikka normaalisti haluan muodostaa käsitykseni kirjojen henkilöistä ja tapahtumapaikoista oman mielikuvitukseni avulla. Tässä tilanne oli eri, koska kyseessä olivat tositapahtumat. Haluaisin katsoa myös Nancystä ja Sidistä tehdyn elokuvan.

Jäin miettimään, mistä kaikki paha sai alkunsa. Kuinka pieni lapsi voi olla niin täynnä vihaa? Miksi Nancyllä ei tuntunut olevan myötätuntoa muita kohtaan, miksi hän ei tajunnut tekevänsä väärin? Jotenkin kuitenkin jäi sellainen olo, ettei Nancy ollut täysin paha. Varsinkin vanhempana hän pystyi käyttäytymään myös asiallisesti. Uskon, että kirjassa kuvattu joulun vietto Nancyn luona New Yorkissa on jäänyt lämpimäksi muistoksi koko perheelle.

Deborah-äidin periksiantamattomuus, rakkaus Nancya kohtaan hänen aiheuttamistaan ongelmista huolimatta sekä halu puolustaa ja taistella tyttärensä puolesta tekivät vaikutuksen. Kaikesta pahasta voi selvitä, kun säilyttää uskon parempaan. Perhe tarvitsi voimaa ja sai tukea ystäviltään ja sukulaisiltaan, mikä ei välttämättä aina olisi itsestäänselvyys tällaisessa tilanteessa. 

Olisi mielenkiintoista tietää, miten Spungenin perheen elämä on jatkunut Nancyn kuoleman jälkeen. Mitä tapahtui Nancyn sisaruksille Suzylle ja Davidille? Kasvoiko heistä ns. tavallisia nuoria aikuisia? Kuinka suuret vaikutukset Nancy jätti heidän elämäänsä? Onko perhe saanut olla rauhassa julkisuudelta?

Arviointi: 4½/5

p.s.  Kävin kirjastossa lainaamassa neljä kirjaa: Huckleberry Finnin seikkailut, Maailman ympäri 80 päivässä, Kolme muskettisoturia ja Jääkylmä. Muut näistä kirjoista paitsi Tess Gerritsenin Jääkylmä ovat kirjalistassa. Lainasin varmuuden vuoksi nämä kaikki, koska en osannut päättää, minkä kirjan ottaisin matkalukemiseksi ylihuomenna alkavalle Espanjan matkalle :)

Humiseva harju

"Humiseva harju on Englannin kirjallisuuden suuria klassikoita, monitahoinen ja väkevä rakkausromaani, jonka tapahtumat liikkuvat Yorkshiren jylhillä nummiseuduilla. Se kertoo kohtalonomaisen tarinan tuhoavista ihmissuhteista sekä rakkaudesta, joka ei saanut vastakaikua.

Vuonna 1847 ilmestynyt Humiseva harju jäi Emily Brontën ainoaksi romaaniksi, mutta se riitti viemään hänen nimensä maailmankirjallisuuden historiaan."

Riikka

Lukuprojektimme neljänneksi kirjaksi valikoitui Emily Brontën Humiseva harju. Itse asiassa luin kirjan heti Anne Frankin Päiväkirjan jälkeen, sillä sain Humisevan harjun lainaksi Miinalta silloin, kun vielä luin Päiväkirjaa. Kerroin Miinalle lukuprojektistamme, ja aloimme tutkia Miinan kirjahyllyä. Sieltä löytyikin monia listallamme olevia kirjoja. Miina kertoi juuri edellisellä viikolla lukeneensa Humisevan harjun, ja suositteli sitä meille seuraavaksi luettavaksi kirjaksi sillä perusteella, että kirjan lukee nopeasti. Miina sanoi lukeneensa sen parissa päivässä, mutta itselläni kului viikko!

En tuntenut Humisevan harjun tarinaa etukäteen. Miina sanoi itse innostuneensa luettuaan kirjan esipuheen ja johdannon lukijalle, mutta pettyneensä itse kirjaan. Oma kokemukseni oli pitkälti sama. Tämä oli sellainen kirja, jonka lukemisen olisin ilman tätä lukuprojektia luultavasti jättänyt kesken. Menin välillä sekaisin kirjan henkilöissä, ja jouduin monta kertaa tarkistamaan kirjan alussa olleesta sukupuusta, kenestä milloinkin oli kyse.

Kirjan sisällöstä jäin lähinnä miettimään sitä, kuinka joku voi elää koko elämänsä niin pienessä piirissä tutustumatta sen useampaan ihmiseen ja käymättä juuri omaa pihapiiriään kauempana. Luulisi olleen tylsää elämää. Ja kuten kirjankin perusteella voi todeta, ei sellaisesta kovin selväjärkisenä voi selvitä :)

Rakkaustarinana Humiseva harju oli onneton. Toisaalta kyllä pidin tarinan kerrontatavasta - se piti mielenkiinnon yllä. Lukiessani kirjaa tuntui siltä, että tarinassa on jotain hyvin tuttua. Aloin jopa epäillä, olenko sittenkin lukenut tämän kirjan joskus kauan aikaa sitten. Enpä muista.

Arviointi: 2+/5


P.S. Suunnittelin eilen illalla tätä blogin kirjoittamista, kun iskä tuli meillä käymään. Se näki Humisevan harjun ja kertoi sen olevan sellainen kirja, jonka hän oli itse lukenut nuorena. No, sitten jouduin tunnustamaan, etten päässyt läpi konsernitilinpäätöksen tentistä (viimeinen tentti muuten valmiista KTM-tutkinnosta), ja sain kuunnella toruja tästä kirjaprojektista :) Nyt pitäisi seuraavat kaksi viikkoa lukea ja opetella ne konsernitilinpäätöksen asiat seuraavaan tenttiin ja unohtaa tällainen viihdekirjallisuus :) Tiedän, joo... mutta kun kiinnostus on vähän muissa kirjoissa :)

Emmi

Syksy on mennyt pitkälti gradun ja työkiireiden parissa. Blogirintamalla on osaltani ollut vähän hiljaisempaa, koska lukemiselle ei ole millään meinannut löytyä aikaa. Nyt sain kuitenkin vihdoin Humisevan harjun päätökseen ja pääsen aloittamaan seuraavaa kirjaa, joka on Maailman ympäri 80 päivässä. Täytyy vähän yrittää kiristää lukutahtia, jotta saan Riikan jossain vaiheessa kiinni :)

Riikka kirjoitti, että Miina oli lukenut Humisevan harjun parissa päivässä. Ei kirja kyllä niin nopealukuinen ollut! Miina taitaa olla supernopea lukija :) Itse luin kirjaa pienissä osissa aina, kun siihen vain oli aikaa, mutta kokonaisuudessaan lukemiseen kului vähintäänkin viikko. Kiitos Miinalle kirjan lainaamisesta myös minulle!

Meillä on ollut Riikan kanssa muutamaankin otteeseen puhetta Humisevasta harjusta ja kuten arvelin, olimme tällä kertaa melko vahvasti eri linjoilla kirjan sisällön suhteen. Olen lukenut kirjan joskus aikaisemmin ja muistelin, että pidin siitä. Sisällöstä en kuitenkaan enää muistanut oikeastaan mitään muuta kuin nimen Heathcliff.

Mielestäni kirja oli hyvä! Tykkään Humisevan harjun tyylisistä sukutarinoista, johon on sisällytetty rakkaushömppää. Vaikka jouduin Riikan tapaan kirjan alussa useaan kertaan tarkistamaan henkilöitä sukupuusta, pääsi juoneen kuitenkin melko nopeasti mukaan. Tarina oli jännittävä ja henkilöhahmot monipuolisia ja tunteita herättäviä. En esimerkiksi pitänyt lainkaan Lintonista, ja hän suorastaan raivostutti minua. Heathcliff taas sai raakuudestaan huolimatta sympatiani. Vaikka tunnelmaa väritti välillä epätoivoinen ja raastava rakkaus, oli mukavaa, että loppu oli kuitenkin onnellinen. Harmi, että teos jäi Emily Brontën ainoaksi.

Arviointi: 4/5

Pikku Prinssi

 Riikka

Emmin ehdotuksesta valitsimme lukuprojektimme kolmanneksi kirjaksi Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssin. Olin lukenut kirjan viimeksi joskus nuorempana, ja kävinkin etsimässä kirjaa vanhempieni kotoa. Koska sitä ei nopealla katsauksella kirjahyllystä löytynyt, hain kirjan kirjastosta. Samalla kirjastokäynnillä katsastin aulassa olevan korin, josta saa ottaa ilmaiseksi kirjoja ja jättää vaihdossa oman kirjan tilalle. Korissa oli Jostein Gaarderin Sophie's World eli iki-ihana klassikko englanniksi :) Otin sen mukaani. Olen siis lukenut Sofian maailman vuonna 2004, ja lukeminen tuotti monet kerrat tuskaa. En siis todellakaan odota, että pääsen lukemaan kirjan uudestaan :) Voisimme suosiolla jättää sen lukuprojektimme loppupäähän. Mutta nyt Pikku Prinssiin...

Pidin kirjasta. Luin sen kerralla alusta loppuun. Tarina piti mielenkiinnon koko ajan yllä - halusin jatkuvasti tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Pidin myös kuvista, jotka auttoivat eläytymään tarinaan. 

Kirjaa lukiessa jäin miettimään, miksi lasten ja aikuisten maailmat ovat niin erilaisia. Lapsena maailman ihmeitä havainnoi avoimesti ja uteliaasti. Aikuisena on aina kiire, eikä ehdi pysähtyä nauttimaan siitä kaikesta, mitä on saanut.

Kirjassa oli paljon viisauksia - se on opettavainen tarina onnen tavoittelusta iloineen ja suruineen. 

Arviointi: 3½/5

Nuoren tytön päiväkirja

"Keskiviikkona, heinäkuun 8. päivänä vuonna 1942 kirjoitti 13-vuotias Anne Frank päiväkirjaansa: 'On kuin koko maailma olisi kääntynyt ylösalaisin. Mutta olen hengissä, ja se on pääasia...' Yli kahden vuoden maanpako keskellä suurkaupunkia, vanhan talon 'salaisessa siivessä' oli alkanut. Ja kun se päättyi elokuun neljäntenä 1944, oli seitsemällä piilopirtin kahdeksasta asukkaasta edessään vain tie kuolemaan. Anne Frank menehtyi Bergen-Belsenin keskitysleirillä maaliskuussa 1945.

Anne Frank oli varakkaan amsterdamilaisen juutalaisperheen nuorempi tytär. Koko maailma tuntee hänen päiväkirjansa, kirkkaan, rohkean dokumentin juutalaisvainojen ajan Hollannista. Se koskettaa yhä uusia sukupolvia, uusia ihmisiä. Nyt kun myös päiväkirjan rinnakkaisteos Salaisen siiven tarinoita on ilmestynyt suomeksikin, Päiväkirja kannattaa lukea jälleen kerran uudestaan."

Riikka

Aloitin kirjan lukemisen viime viikolla lentokoneessa matkalla Bukarestiin. Olen aikoinaan saanut kirjan lahjaksi mummoltani joskus ala-asteella, mutta äitini ei silloin antanut minun lukea kirjaa, vaan piilotti sen. Kiellon takia kirja olikin kiinnostava, mutta en enää muista, koska sain sen ensimmäistä kertaa luettavaksi. Koskaan aikaisemmin en ole lukenut kirjaa loppuun. Muistan lukeneeni Päiväkirjaa lukioaikana, mutta silloin pidin kirjaa tylsänä, ja jostain syystä sen lukeminen jäi kesken.

Toinen kirjaan liittyvä muisto liittyy Amsterdamin matkaani vuonna 2004. Kävelimme Anne Frankin museon ohi, mutta emme vierailleet siellä. Aion kyllä käydä siellä vielä jonakin päivänä!

Mielestäni Päiväkirja oli mielenkiintoista luettavaa - aito, rehellinen kuvaus nuoren tytön elämästä. Surullista, etteivät tytön haaveet omista lapsista ja tulevasta elämästä koskaan ehtineet toteutua. Kirja herätti myös ajattelemaan, kuinka erilaista elämä on ollut esimerkiksi omien isovanhempieni nuoruuden aikana.

Anne Frankin elämä ei ollut helppo. Salaisessa siivessä hän joutui elämään jatkuvassa pelossa ja epävarmuudessa. Kuinka hän jaksoi opiskella ja lukea niin paljon? Miksi hän ja hänen äitinsä eivät ymmärtäneet paremmin toisiaan? Vaikka hän eli päivästä toiseen saman katon alla, samojen ihmisten ympäröimänä, hän onnistui löytämään iloa elämäänsä. Olosuhteet eivät olleet helpot. Mutta Anne oli sitkeä. On hienoa, että Anne sai elinaikanaan toteuttaa haavettaan kirjoittamisesta ja hänen päiväkirjaansa luetaan vuosien jälkeenkin suurella mielenkiinnolla.

Arviointi: 2½/5

Emmi

Odotin innolla Anne Frankin päiväkirjan lukemista, koska kirja oli nimenä minulle entuudestaan tuttu, mutta en ollut koskaan lukenut sitä. Kirjan alku vaikutti lupaavalta ja teksti oli helppolukuista. Puolenvälin paikkeilla tuntui, että teksti alkoi hieman toistaa itseään. Kirja on kuitenkin mielestäni hieno kuvaus Annen kehityksestä pikkutytöstä nuoreksi naiseksi. 

Anne on lahjakas kirjoittaja ja pystyy kuvaamaan elämää piilopaikassa värikkäästi ja monipuolisesti. Toivoin salaa, että Anne perheineen olisi selvinnyt juutalaisvainosta. Luettuani viimeisen päiväkirjamerkinnän ymmärsin, että elämä salaisessa siivessä oli päättynyt. Se tuntui pahalta.

Muistan edelleen vierailumme Berliinissä juutalaismuseossa, jossa juutalaisvainon sekä sen seuraukset ja ihmiskohtalot pystyi kokemaan todella elävästi. Myös Annen ja hänen perheensä kohtalo herätti minussa samanlaisia tunteita. Kokonaisuudessaan ihan hyvä kirja, kannatti lukea. 

Arviointi: 3/5

Lokki Joonatan

Riikka

Rehellisesti sanottuna kirja oli pettymys. Odotukseni olivat suuret, mutta kirja oli tylsä. Olisin kaivannut enemmän jännitystä ja tapahtumia.

Kirja oli yllättävän helppolukuinen, ja luin sen nopeasti. Lukemiseen oli kuitenkin välillä vaikea keskittyä, mikä saattaa vaikuttaa pettymykseeni.

Arviointi: 2/5

Seuraava kohde on listan numero 8 eli Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirja, koska se löytyi hyllystä :)

Emmi

Kirjassa oli mielestäni parasta lokin sympaattinen nimi Joonatan Livingston. Muillekin kirjan lokeille oli keksitty hauskasti ihmisten nimet. Arkielämässäni kohtaan lokkeja lähes päivittäin ja voin suoraan sanoa vihaavani niitä koko sydämestäni. Kirjan ansiosta vihani ehkä hieman lieventyi. Muutoin joudun kyllä yhtymään Riikan kommentointiin, eli kirja oli pieni pettymys. Odotin, että se olisi parantunut loppua kohden, mutta mitään valtaisaa lukukokemusta kirja ei minulle tarjonnut. Helppolukuinen ja lyhyt teos, jonka kaikki viisaudet eivät minulle auenneet.

Anne Frankin kirjaa olen aloittanut lukemaan ja se vaikuttaa mielestäni lupaavalta. Todettakoon tähän, että minulla on vuoden 2002 painos, jonka nimi on Päiväkirja. Sisältö on kuitenkin ilmeisesti sama kuin kirjassa Nuoren tytön päiväkirja. Tästä lisää sitten, kun kirja on luettu.

Terkuin Emmi, joka on viettänyt viimeiset kaksi päivää pahan flunssan kourissa

Arviointi: 2½/5

Projektin aloitus

Riikka

Emme aio lukea kirjoja listan mukaisessa järjestyksessä, jotta jännitys säilyy kaikin puolin :) Sovimme, että kumpikin päättää vuorotellen, mikä kirja luetaan seuraavaksi. Ensimmäinen kohteemme on listan teos numero 21 eli Richard Bachin Lokki Joonatan. Tämä oli Emmin valinta, koska kirja löytyi valmiina Emmin omasta hyllystä :) Itse suuntasin heti työpäivän jälkeen kirjastoon.

Muistan, että yövyimme ala-asteen luokkaretkellä jossakin teltassa, ja opettajamme luki meille Lokki Joonatania nuotion äärellä. Kirjan sisällöstä en muista oikeastaan mitään. 

Emmi

Olen saanut kirjan joskus äidiltäni lahjaksi ja täytyy tunnustaa, että se on jäänyt lukemattomana kirjahyllyyn. Hienon kirjaprojektimme myötä tämäkin kirja tulee nyt luettua :) Odotan mielenkiinnolla millainen tämä maailmankuulu kirja on.

”Oli aamu ja vastasyntynyt aurinko kipunoi kultana hiljaa kareilevan meren pinnalla.

Parin kilometrin päässä rannasta eräs kalastusalus viisti vettä, ja sana aamiaisparveen liittymisestä sinkoili kautta ilman, kunnes tuhannen lokin lauma saapui kärkkymään ruokapaloja ja taistelemaan niistä. Kiireinen päivä oli taas alullaan.

Mutta kaukana kalastusaluksesta ja rannikosta lokki Joonatan Livingston harjoitteli yksinään, etäällä muista.”

Näillä sanoilla kirja siis alkaa, ja sama tekstinpätkä on kirjani takakannessa. Takakannen luettuani ensimmäinen ajatukseni oli, että tällaista tekstiä on vaikea lukea. Kuinka aurinko voi olla vastasyntynyt? Kun tekstiä lukee yhä uudelleen ja eläytyy siihen, ymmärtää enemmän sen hienoudesta. Toivon ja uskon, että lukukokemus tulee olemaan erilainen kuin mihin olen tottunut.

Kirjalista

Emmi ehdotti, että aloittaisimme yhdessä sadan kirjan luku-urakan.

Viinilasien ääressä ideoituamme päätimme perustaa lukuprojektistamme blogin.