Kärpästen herra

"Kärpästen herra on Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen englantilaisen William Goldingin pääteos, monipuolisen tuotannon huippu.

Toisen maailmansodan aikana joukko englantilaisia koulupoikia pelastuu alasammutusta lentokoneesta autiolle Tyynen meren saarelle. 

Nuorten robinsonien vapaus on aluksi outoa, jännittävää leikkiä, mutta pian sivistyksen pinta murenee. Esiin työntyvät pahuus ja julmuus. Brittiläisen hillityiksi kasvatetut pojat muuttuvat äkkiä ja arkisesti pedoiksi, joiden maailmaa hallitsevat väkivalta ja pelko.

Kärpästen herra on koskettavan voimakas, syvä ja vertauskuvallinen romaani tästä maailmasta ja kulttuurista, sen pinnanalaisista väkevistä virroista, surusta ja syyllisyydestä; matka pimeyden sydämeen."

 

Riikka 

Sain William Goldingin Kärpästen herran joululahjaksi äidiltäni. Äiti oli täältä blogista huomannut, että olen yrittänyt metsästää kirjaa luettavaksi, mutta sitä ei ole ollut saatavilla kirjastosta. Äiti oli etsinyt kirjaa kirjakaupoista ja yrittänyt tilata kirjan myös netin kautta, mutta kirja on kuulemma loppu kustantajaltakin. No, huuto.netistä löytyi :)

Kirja oli nopealukuinen, mutta melko tylsä. Jostakin syystä odotin kirjalta enemmän. Myös takakannen tekstin perusteella lukukokemuksen olisi pitänyt olla voimakkaampi.

Mielestäni kirja ei ollut mitenkään erityisen jännittävä. Odotin, että kirjassa olisi tapahtunut enemmän julmuuksia ja pahoja asioita, jotka olisivat pitäneet jännitystä yllä. Nyt pahuus ei tuntunut kovinkaan ihmeelliseltä. Lisäksi kirja oli melko lapsellinen. Ehkä tämän kirjan olisi lukenut eri mielellä nuorempana. 

Kirjan juoni oli pitkälti ennalta-arvattava. Odotin, että pojat pelastuvat, ja tarinan loppu olikin onnellinen (ainakin siihen saakka, mitä kerrottiin). Tarinaan mahtui myös joitakin yllätyksiä, kuten Possun kuolema. Possu oli kirjan henkilöhahmoista ehdottomasti sympaattisin, ja siksi tarinasta jäi puuttumaan paljon Possun poistuttua kuvioista.  

Arviointi: 3-/5

p.s. Vaikka mun piti olla lukutauolla ja odottaa, että Emmi saa vähän kirittyä, en malttanut olla lukematta tätä kirjaa saatuani sen lahjaksi :)

Tuntematon sotilas

Riikka

Kirjani painos on vuodelta 1955, eikä siinä ole takakansitekstiä, jonka olisin voinut tähän alkuun kopioida. Tosin Väinö Linnan Tuntematon sotilas ei varmaankaan edes kaipaa sen kummempia esittelyitä. Joudun kuitenkin tunnustamaan, että luin kirjan ensimmäistä kertaa vasta nyt 26-vuotiaana. Halusin ottaa Tuntemattoman sotilaan luettavaksi lähellä olleen itsenäisyyspäivän vuoksi. Päätin myös katsoa kirjasta tehdyn elokuvan, kun se tuli itsenäisyyspäivän perinteiden mukaisesti telkkarista. En ollut katsonut elokuvaakaan koskaan aiemmin. Ajoituksellisesti tein kuitenkin virheen: olin lukenut kirjasta noin 250 sivua, kun katsoin elokuvan. Muistin tietysti juuri kirjasta lukemani tutut vuorosanat, joita myös elokuvassa käytettiin. Useampi kohta oli esitetty sanasta sanaan, mikä elokuvaa katsoessa tuntui jotenkin teennäiseltä. 

Olin hieman yllättynyt siitä, että kirja oli mielestäni hyvä. Muistaisin, että Jenna olisi kertonut lukeneensa Tuntemattoman sotilaan kolme (?) kertaa ja kehuneensa kirjaa. Jenna luki kirjaa ainakin lukioaikana, ja muistan ihmetelleeni, miten Jenna voi tykätä kirjasta. Nyt sen sijaan ihmettelen, miksi Tuntematon sotilas herättää mielikuvan tylsästä kirjasta, eikä sitä sen takia haluta lukea vapaaehtoisesti. Omasta mielestäni kirja ei ollut tylsä, vaan päinvastoin mielenkiintoinen. Se avarsi käsitystäni sota-ajan Suomesta. On vaikea ajatella, ettei noista ajoista niin kauan ole aikaa.

Jäin miettimään, miksi kirjan nimi on Tuntematon sotilas. Olin aina ajatellut kirjan nimen tulevan siitä, että yksi sotilas tekee jonkun sankariteon, mutta hänen henkilöllisyyttään ei ole tiedossa, joten hän jää historiaan tuntemattomana. Todennäköisesti nimi kuitenkin liittyy siihen, että monet tavalliselle kansalle tuntemattomat sotilaat taistelivat koko Suomen puolesta, ja heille tulee olla siitä kiitollinen. Jos sota oikeasti on sitä, mitä kirjassa kuvattiin, niin sotilaiden on pitänyt olla todella rohkeita. Mistä nuoret parikymppiset miehet saivat tuon rohkeuden ja halun puolustaa Suomea henkensä uhalla?

Hauskin henkilö kirjassa oli Rokka. Hän jäi myös parhaiten mieleeni. Mutta osa kirjan henkilöistä oli sellaisia, etten nimen kuultuani osaisi kertoa heistä juuri mitään. Se ehkä johtui osittain siitä, että henkilöt sivuutettiin kirjassa nopeasti heidän kuoltua. Sotilaat vain kuolivat, eikä heitä sen enempää jälkikäteen muisteltu.

Arviointi: 3½/5