Pahuus

"Koskettavassa, omaelämänkerrallisessa kirjassaan Jan Guillou kertoo arkipäivän pahuudesta: Erik-pojan kasvuvuosista kotona sadistisen isän armoilla ja koulussa jengin varjossa. 

Erik erotetaan koulusta kovapintaisen käytöksensä vuoksi, ja hän päätyy sisäoppilaitokseen. Siellä hän joutuu simputuksen kohteeksi ja alkaa etsiä puolustautumiskeinoja. Hänen yrityksensä nousta vanhempien poikien sortoa vastaan johtavat kuitenkin vain väkivallan kierteeseen, jota hän ei ajan mittaan kykene hallitsemaan. Syntyy avoin sota. Lopulta Erik on valmis viimeiseen kostoon.

Jan Guillou tunnetaan suosituista agenttiromaaneistaan. Pahuudessa hän tekee tarkasti havainnoivan matkan pimeyden ytimeen. Mikael Håvström on ohjannut romaanin pohjalta elokuvan." 

Riikka

Pahuus teoksen nimenä kuvaa hyvin Guilloun teoksen sisältöä. Kirjassa on hyvin paljon väkivaltaa ja pahuutta,  mutta myös oikeudenmukaisuuden tavoittelua ja pyrkimystä hyvään.

Kirjan alku oli ahdistavaa luettavaa, kun Erikin isä pahoinpiteli poikaansa jatkuvasti aivan mitättömistä asioista. Ihmettelin monesti, miksi Erik ei puolustautunut. Miksi hän alistui väkivaltaan, vaikka olisi voinut puolustautua? Miksi kukaan ei tehnyt mitään?

Erikin pelastukseksi koitui koulunvaihto sisäoppilaitokseen ja tutustuminen tavalliseen, kilttiin Pierre-poikaan, josta tuli Erikin paras ystävä. Erik oli valmis puolustamaan Pierreä hinnalla millä hyvänsä. Väkivalta ei kuitenkaan loppunut sisäoppilaitoksessa, vaikka Erik olisikin halunnut olla tappelematta. Kirjaa lukiessani jäin miettimään, onko tuollaisia sisäoppilaitoksen kaltaisia paikkoja, joissa lapset ja nuoret pahoinpitelevät toisiaan kenenkään aikuisen siihen kunnolla puuttumatta, edelleen olemassa. Varmasti jossakin on, vaikka se surullista onkin. 

On ihme, että Erik selvisi ja jaksoi keskittyä urheiluun sekä koulunkäyntiin kokemastaan väkivallasta huolimatta. Vaikutti siltä, että Erik sai urheilusta voimia - hänellä oli jotain, jota tavoitella tulevaisuutta ajatellen. Samoin kuin Erikin tavoite päästä ylioppilaaksi ja myöhemmin yliopistoon kannusti Erikiä kouluarvosanojen parantamiseen. Oli hienoa, että Erik onnistui.

Vaikka kirjan lopussa ei suoraan kerrotakaan, kuinka Erikin isälle lopulta kävi, oli kosto mielestäni aivan oikein.

Vaikka Pahuus oli väkivallan takia ahdistavaa luettavaa, Erikin tarina jäi vahvasti mieleen. Kannatti lukea.

Arviointi: 3½/5

Anna minun rakastaa enemmän

"Leena Vaahtera ja Antti Salokoski. Suomen suurimman rocktähden Summer Maplen, ristimänimeltään Suvi Vaahteran, äiti ja entinen poikaystävä. 

Molemmilla heillä on, tahtoivat tai eivät, osansa Summer Maplen yhä mielikuvituksellisemmaksi kääntyvässä tarinassa. Sivuosa, kenties - tarinassa jota kumpikaan ei pysty hallitsemaan. 

Ja pystyykö kukaan? Summer Maple itse on nimittäin kadonnut Afrikan-matkallaan kuin tuhka tuuleen.

Molemmat omalla tavallaan Leena ja Antti kerivät auki elämäänsä, suhdettaan rakastamaansa ihmiseen, joka muuttui joksikin toiseksi. Mutta miten kohdata se, minkä olemus juuri on olla haaveita ja kuvitelmaa, kuulua kaikille eikä kenellekään?

Juha Itkosen toinen romaani on kiihkeä tarina kahden sukupolven toteutuneista ja toteutumattomista unelmista ja näiden unelmien hinnasta. Romaani musiikista. Romaani rakkaudesta. Romaani musiikista rakkautena."

Riikka

Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän oli yllättävä. En ollut kuullut kirjasta enkä edes kirjailijasta aiemmin, mutta kirjan nimen ja takakannen tekstin perusteella tartuin tähän kirjastossa, ja päätin ottaa teoksen lomalukemiseksi.

Teoksen alku herätti mielenkiinnon, mutta pian iski myös tylsyys. En ole niin kiinnostunut musiikista, ja tuntui, että etenkin teoksen alkupuolella jauhettiin liikaa musiikista, josta kirjailija kieltämättä tuntui tietävän paljon. Joskus sadan sivun jälkeen kiinnostuin tarinasta taas enemmän, ja luin kirjaa vauhdilla eteenpäin. Kirjan kerrontatapa on paikoin hieman erikoinen, mutta omalla tavallaan pidettävä. 

Oudon ja yllättävän teoksesta teki tarinan loppupuoli: Antti Salokosken osalta suurin osa tapahtumista olikin pelkkää kuvitelmaa. Lukiessani olin kuvitellut kaiken todeksi, siksi ratkaisu yllätti ja hämmensi.

Antin tarinaa enemmän pidin Suvin äidin, Leenan, tarinasta. Se tuntui todemmalta.

Kirjaa lukiessa oli myös hauska tunnistaa Antin pohdinnat Milan Kunderan tutusta Einmal ist keinmal -ajatuksesta, joka oli esillä Olemisen sietämättömässä keveydessä.

Arviointi: 3+/5

Piedrajoen rannalla istuin ja itkin

"Mitä tapahtuu, kun nuoruuden rakastavaiset kohtaavat yhdentoista vuoden jälkeen? Piedrajoen rannalla istuin ja itkin on lumoava tarina rakastavaisista, jotka kamppailevat löytääkseen elämän tarkoituksen. Naisesta on kasvanut itsenäinen ja vahva, ja miehestä on tullut hengellinen johtaja. Yhdessä he lähtevät matkalle, joka ravistelee molempien tunteita ja suhdetta elämään. Syytökset ja kauna nousevat vuosien jälkeen pintaan. Mutta Piedrajoen rannalla, Ranskan Pyreneiden pienessä kylässä, he tarkastelevat uudelleen erikoista suhdettaan ja pohtivat elämän tärkeitä kysymyksiä."

Riikka

Paulo Coelhon Piedrajoen rannalla istuin ja itkin oli minulle lukukokemuksena täysi pettymys. En ole aiemmin lukenut Coelhon kirjoja, mutta koska niitä näkee paljon kirjakaupoissa ja kirjastoissa, kuvittelin niitä hyviksi, ja joskus olen suunnitellutkin jonkin Coelhon kirjan lukemista. Koska tämä kirja osui silmiini edellisellä kirjastokäynnillä, päätin ottaa sen luettavaksi. Takakannen teksti oli ihan houkutteleva, mutta ellei tämä kirja olisi ollut kirjalistallamme, olisin jättänyt lukemisen kesken.

Mielestäni kirja oli liian uskonnollissävytteinen ja ehkäpä sitten liian romanttinen - rakkausromaaninahan tätä mainostetaan. En vain päässyt kiinni tarinaan, ja uskontojaarittelut tuntuivat todella tylsiltä. Se, mikä kirjassa oli hyvää, oli Pilarin kotikaupunki Zaragoza, joka toi mieleeni viime syksyisen vierailumme kyseiseen kaupunkiin :)

Arviointi: 2/5

Emmi

Olen kirjasta saamaa mieltä Riikan kanssa, se oli pettymys. Odotin kirjalta paljon ja ajattelin, että koska Coelho on niin tunnettu ja suosittu kirjailija, tarinan täytyy olla hyvä. Odotin koko ajan, että juoni olisi edennyt hieman nopeammin ja tarinassa olisi tapahtunut jotain mielenkiintoista. Sitä ei kuitenkaan tapahtunut.

Kuten Riikka kirjoitti, kirja oli liian uskonnollinen. Uskonnossa ja siitä kirjoittamisessa ei sinänsä ole mitään pahaa tai väärää, mutta tässä kirjassa sitä oli vain yksikertaisesti aivan liikaa :) Kirja on varmasti mielenkiintoista luettavaa esimerkiksi uskontoa opiskelevalle henkilölle, mutta mielestäni hyvin yksityiskohtaiset kuvaukset kirkoista ja pyhimyksistä eivät olleet kovinkaan mukaansatempaavia. Kirjan hyvä puoli oli se, että se oli nopealukuinen :)

Arviointi: 2/5

Rakasta minut vahvaksi

"Satoa ei koskaan tehdä, se saadaan.
Tärkein on aina lahjaa."

"Aino Suhola on puhutellut jo tuhansien suomalaisten sisintä tämän kirjan välityksellä. Sen viesti on yksinkertainen, mutta niin vaikea toteuttaa: tulee myöntää vajavaisuutensa, armahtaa ja tulla armahdetuksi."

"Pienistä arkipäivän asioista Suhola on kehitellyt sanataiteen jalokiven. Arkipäivän hiilestä on tullut taiteen timantti." (Savon Sanomat)

Riikka

En ole oikeastaan koskaan lukenut runoja tai runokirjoja. Oikeastaan runot ovat minulle tuttuja vain mummoni kautta. Mummo on harrastanut runonlausuntaa ja muistaa paljon runoja ulkoa. Välillä hän lausuu meille ulkomuistista runoja, joissa on jokin mieleenpainuva sanoma. Niitä kuuntelee mielellään, kun runon lausuja osaa eläytyä kertomaansa tarinaan. Mutta silti runot ovat jääneet minulle vieraaksi kirjallisuuden lajiksi.

Aino Suholan Rakasta minut vahvaksi vaikuttaa hieman perinteisestä poikkeavalta runokirjalta, sillä siinä on runoja, mutta myös pieniä tarinoita. Luulen, että tämän tyyppisiä kirjoja ja runoja ylipäätään tulisi lukea hitaaseen tahtiin ajatuksella - ehkä useampaankin kertaan, jotta merkitykset avautuisivat syvällisemmin. Oma kärsivällisyyteni ei kuitenkaan riitä junnaamaan paikallaan, vaan haluan saada luettua kirjat nopeasti alusta loppuun :)

Runokirjaksi Rakasta minut vahvaksi oli omalla tavallaan puhutteleva. Siinä kuvataan rehellisesti arkea, arjen haasteita ja vaatimuksia nyky-yhteiskunnassa sekä pohditaan elämän tarkoitusta. Teosta lukiessa tulee joissain kohdin hieman haikea olo; mikä merkitys eri asioilla ja kokemuksilla elämässämme on? 

Teoksen lopussa Suhola kuvaa esimerkiksi kuolemaa oivaltavasti: "Ei kuolema ole kauhistus niille, jotka lähtevät, vaan niille, jotka jäävät. Harhaisessa itseriittoisuudessani menetän tuokioksi kyvyn jakaa kohtalon muiden kanssa. Kuolema ei merkitse elämän tarkoituksen katoamista. Surun ja kärsimyksen pohjalla on aina kutsu tehdä elämästä totta."

Arviointi: 2½/5

Olemisen sietämätön keveys

"Olemisen sietämätön keveys on neljän keskieurooppalaisen sijaansa etsivän ihmisen tarina. Se on myös rakkauskertomus, syvimpiä ja kauneimpia mitä koskaan on kirjoitettu.

Tomás, prahalainen kirurgi ja naistenmies, rakastuu päätäpahkaa herkkään hauraaseen tarjoilijattareen Terezaan. Hän haluaa tytön mutta myös vapautensa, kaikki hänelle kertyneet ihanat naiset. Heistä tärkein on Sabina, itsellinen taiteilija ja seikkailijatar.

Vuosi 1968 viskoo ihmiset maailmalle. Genevessä Sabina solmii suhteen Franziin, keski-ikäiseen, osallistuvan polven tiedemieheen, jonka idealismi ulottuu koko maailmaan.

Ihmiskohtalot kutoutuvat romaanissa kuvioksi, jonka moraaliset, intellektuaaliset, eroottiset ja poliittiset kosketuskohdat ovat ainutlaatuiset."

Riikka

Olin mieltänyt Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys -teoksen ennalta hankalaksi ja raskaaksi luettavaksi. Luulin sen olevan kovin filosofinen teos, jonka joutuisi lukemaan "pakolla". Mutta teos yllätti erittäin positiivisesti. 

Olin itse asiassa suunnitellut tämän teoksen lukemista jo aiemmin keväällä, kun lueskelin häämatkakohteemme Prahan matkaopaskirjoja. Monessa Praha-oppaassa suositeltiin luettavaksi Olemisen sietämätöntä keveyttä, jos matkustaa Prahaan, mutta tuolloin kirjaa ei ollut saatavilla lähikirjastoista, joten jouduin valitsemaan muuta luettavaa. Nyt jälkikäteen Prahassa käyneenä tunnistin kyllä kirjassa mainitut tapahtumapaikat, kuten Petrinin kukkulan ja Vltava-joen. 

Olemisen sietämätön keveys oli lukukokemuksena kirja, joka teki mieli lukea nopeasti loppuun. Lukemista helpottivat hyvin lyhyet kappaleet ja tarinan jaottelut seitsemään eri osaan. Lukiessa tuli ajateltua, etten voi vielä lopettaa, vaan luen ainakin tämän osan loppuun :)

Kirjan ihmiskohtalot olivat osittain outoja ja säälittäviä, mutta myös mielenkiintoisia. En ihan voinut henkilökohtaisesti ymmärtää, miksi Tomás ei voinut olla onnellinen Terezan kanssa, vaan haki jatkuvasti seikkailuja muualta. Ehkä selitys liittyi siihen olemisen sietämättömään keveyteen...

Teos sai ajattelemaan elämää ja elämän tarkoitusta, mutta myös ihmisten kaipuuta onneen. Mistä olemme onnellisia ja mihin tyydymme elämässä? Mikä on kohtalon merkitys, mikä omien valintojemme?

Kirjan lopussa surullista oli Karenin-koiran syöpä ja lopetus. Tuli ihan meidän vanha koira mieleen <3

Arviointi: 3½/5

Manillaköysi

"Kun 'Manillaköyden' ensimmäinen painos ilmestyi 1957, totesivat monet arvostelijat sen vuosikymmenten ehkä merkittävimmäksi suomalaiseksi proosateokseksi. Kuluneiden vuosien aikana teos on herättänyt suurta huomiota myös ulkomailla; se on käännetty neljälletoista kielelle.

'Manillaköysi' on sotakirja, mutta Veijo Meren sota ei ole jännittävää seikkailua, jossa nopein ja nokkelin vetää pisimmän korren. Se on kaaosta, perinpohjaista epäjärjestystä, jossa nokkelinkin sekaantuu ja nopeinkin jää loukkuun syytä käsittämättä.

Veijo Meri ei kertojana pyri kuvaamaan sosiaalista tai historiallista todellisuutta, hän kuvaa yksilöitään tilanteissa, joita he eivät hallitse, ympäristössä joka on hätkähdyttävän omalakinen, yhtä aikaa oudon kirkas ja koomisesti väännähtänyt. Lukijalle Meren proosa merkitsee seikkailua maailmassa, jossa mikään ei ole varmaa vaikka kaikki on tuttua."

Riikka

Veijo Meren Manillaköysi oli mielestäni melko tylsä kirja. Siiä oli paljon sellaisia kohtia, joita en ihan ymmärtänyt. Tämä saattoi kyllä johtua siitä, että luin kirjaa väsyneenä. 

Aluksi kirja vaikutti ihan mielenkiintoiselta, koska jo kirjan alussa tuotiin esiin köyden merkitys. Se, että köysi oli sidottu Joosen ympärille jo teoksen alussa, piti yllä lukuintoa ja halua saada tietää, kuinka Jooselle lopulta käy. En kuitenkaan ymmärrä, miksi köysi piti sitoa niin tiukasti Joosen ympärille ja miksei hän voinut sitä itse löysyttää tukalan olon ilmaannuttua. 

Koska Manillaköysi on sotakirja, löysin siitä jotakin samaa kuin Tuntemattomasta sotilaasta. En ole juurikaan lukenut sotakirjoja, koska olen kuvitellut ne tylsiksi, mutta jatkossa aion antaa niillekin mahdollisuuden :)

Arviointi: 2/5

Emmi

Manillaköysi oli vähän erikoinen kirja, mutta silti parempi kuin aluksi kuvittelin. Suhtaudun aina jotenkin epäluuloisesti sota-aiheisiin teoksiin ja luokittelen ne Riikan tapaan aluksi tylsiksi tai sellaisiksi, joista en ymmärrä mitään. 

Kirja oli nopealukuinen ja hauska, mutta tuntuu etten ihan pääsyt siinä sille tasolle mihin olisi pitänyt. En täysin allekirjoita sitä, että kirja olisi "vuosikymmenten ehkä merkittävin suomalainen proosateos" :) Manillaköyden merkitys jäi osittain ymmärtämättä. Itsekin jäin pohtimaan, että miksi Joose ei vain voinut ottaa puristavaa köyttä ympäriltään ja helpottaa siten oloaan.

Annan kirjalle kuitenkin pisteitä siitä, että se on ensimmäinen kokonaan lukemani sotateos. Pisteitä tulee myös Elviira vaimon hauskasta lempinimestä Viira. Luettuani Manillaköyden olen vihdoin valmis kohtaamaan Tuntemattoman sotilaan, jonka kanssa en aikaisemmin ole päässyt alkua pidemmälle. Ennen tuntematonta aion kuitenkin haastaa itseni ja aloittaa lukemaan Seitsemää veljestä. Toivottavasti sen kanssa ei käy samoin kuin Taru sormusten herrasta -kirjan kanssa kävi..

Arviointi: 3/5

Peppi Pitkätossu

"Tämä kirja kertoo Peppilotta Sikuriina Rullakartiina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossusta, maailman vahvimmasta tytöstä. Mitä hyvänsä voi tapahtua, kun Peppi Pitkätossu pääsee vauhtiin. Sen voivat Tommi ja Annikka todistaa!"

Riikka

Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu oli yksi suosikeistani, kun olin pieni. Muistan lukeneeni kirjaa usein ja katselleeni telkkarista Peppi Pitkätossun seikkailuja. Peppi oli niin huippu! Joskus pienenä yritimme Jennan kanssa opetella Pepin pitkää nimeä kokonaan ulkoa, ja oli hienoa, jos sen muisti :) Ainakin kerran olen myös pukeutunut lastenkutsuille Pepiksi. Silloin naamaan piirrettiin pisamia äidin meikkikynällä, hiukset laitettiin rautalangan avulla pystyyn saparoiksi ja jaloissa oli eripariset sukat sekä liian isot kengät :)

Siitä, kun edellisen kerran olen lukenut Peppi Pitkätossu -kirjan, on varmaankin 20 vuotta aikaa. Yllättävän hyvin tarinat olivat silti jääneet mieleen. Suosikkeina mieleen olivat jääneet esimerkiksi Pepin tapa pestä lattiat sitomalla harjat kiinni jalkoihinsa (tätä olisin pienenä halunnut kokeilla myös kotona), Pepin voitto sirkuksessa maailman vahvinta miestä vastaan, Pepin kuistilla asuva hevonen (jollaista olisin pienenä toivonut myös itselle), Pepin, Tommin ja Annikkan leikki, ettei maahan saa koskea (tätä leikittiin pienenä usein myös kotona), Pepin voimat nostaa varkaat kaapin päälle sekä se, kun Peppi tanssi korkealla ilmassa lankun päällä pelastettuaan loukussa olleet lapset tulipalolta. 

Mielestäni Peppi Pitkätossu on kirja, jonka pitäisi kuulua jokaisen lapsuuteen :)

Arviointi: 3+/5

Juoksuhaudantie

"Romaani suomalaisesta unelmasta, omasta talosta. Tarina siitä, kuinka kalliiksi voi käydä pakkomielle helsinkiläisellä pientaloalueella ja kuinka sivustakatsojatkin saavat maistaa yksinäisyyden ydinmehua. Romaani kivusta, talosta ja taipumattomuudesta. Kun kujanjuoksun traagisuus on syvimmillään, on komiikkakin kovaa."

 

"Ruohonleikkurit säksättävät helsinkiläisen pientaloalueen takapihoilla kuin helikopterit taistelukentällä. Tällainen elämä on monen perheen pitkäaikainen unelma, ja sillä on maan korkein neliöhinta. 

Matti Virtanen on kotirintamamies. Hän kuuluu kotitöissä, ruoanlaitossa ja vaipanvaihdossa tasa-arvoisen mieskuntonsa osoittaneeseen sukupolveen, jonka ei koskaan pitänyt kuulua mihinkään sukupolveen. Matti ei ole koskaan sotinut, mutta hän kuuntelee rockia ja kulkee lujaa lenkkipolulla.

Yksi nyrkinisku erottaa hänet perheestään. Se antaa hänelle tahdon ja selkeän päämäärän, mutta sysää hänet äärimmäisiin tekoihin. 

Matti Virtanen lähestyy hankkeessaan hyvin hinnoiteltua aluetta, jota valvovat pientalojen portinvartijat kiinteistönvälittäjistä nurmikkoaan kunnostaviin omistajiin. He saavat vastaansa miehen, joka uhkaa lainarahalla maksettua elämää ja joka ei aio hankkia taloaan perinteisin keinoin."

Riikka

Jostakin syystä ennakkoasenteeni Kari Hotakaisen teoksiin ei ollut kovin innostunut. Juoksuhaudantiestä olin kuullut aiemmin, mutta en tiennyt, mistä se kertoo. Kirjastossa teos tarttui käsiini ja herätti kiinnostukseni heti takakannen tekstin perusteella. Ajattelin, että talonhankintaan liittyvä tarina voisi olla mielenkiintoista luettavaa. Aloinkin lukea kirjaa jo kirjastossa, ja se tempaisi heti mukaansa. Kirja oli luettava parissa päivässä alusta loppuun :) 

Juoksuhaudantie oli nopealukuinen teos. Pidin siitä, että kertoja vaihtui ja asioita tarkasteltiin eri henkilöiden näkökulmista. Tarina eteni mielenkiintoisella tavalla, vaikka välillä mietinkin, kuinka sekaisin Matti oikein oli ja mikä ajoi hänet niihin tekoihin, joita hän teki. Ainoastaan kirjan loppu tuntui hieman sekavalta, enkä oikein ymmärtänyt tarinan päätöstä. Olisin toivonut tarinalle onnellista loppua, mutta lopputulos olikin hieman outo. Silti voisin kyllä suositella Juoksuhaudantien lukemista muillekin.

Arviointi: 3½/5

Häräntappoase

"Anna-Leena Härkösen romaani Häräntappoase sai J. H. Erkon palkinnon vuoden 1984 parhaana esikoisteoksena. 

Tämä raikas, anarkistisen huumorin sävyttämä kertomus 'maakylän Romeosta ja Juliasta' on jo käsite ja tunnetaan myös palkittuna televisiosarjana."

Riikka

Mielikuvani Häräntappoase-kirjasta oli täysin erilainen kuin se oli. Muistan, että kirjasta on keskusteltu yläasteella, mutta kirja ei koskaan ole herättänyt kiinnostustani lukea sitä. Nimi Häräntappoase ei houkutellut, vaikken osannut aavistaakaan, mihin sillä viitattiin. 

Kirja oli yllättävä - ja täysin erilainen, mitä olin kuvitellut. Tarina Alposta, joka lähtee kesätöihin sukulaistensa luokse heinäpellolle, on ehkä mielekkäintä luettavaa juuri yläasteikäisille nuorille. Kirjassa käytetty kieli on eläväistä, ja kirjailijan mielikuvitus erittäin luovaa. Välillä kuitenkin tuntui, ettei tarina edennyt tarpeeksi nopeasti, kun kirjassa kerrottiin esimerkiksi Alpon näkemistä unista ja lapsuuden aikaisista tapahtumista. Vaikka kirja oli vähän outo, pidin siitä omalla tavallaan. Tarinaan oli helppo eläytyä mukaan, ja kirjan luki nopesti.

Arviointi: 3/5

Emmi

Häräntappoase oli mielestäni hauskaa luettavaa. Anna-Leena Härkösen käyttämä kieli oli rikasta ja pohdiskelevaa. Nauroin välillä ääneen kirjaa lukiessani. Yksi hauskimpia kohtauksia oli mielestäni Alpon kouluun liittyvä pohdiskelu: "Koulu on niin tekopyhä paikka. -- Yhdesti yks vinku-vieno (opettaja) kuulutti hyvin tärkeenä keskusradiosta: Huomio sinä joka tänä aamuna käärit koulukirjastossa sanomalehden tötterölle, sinut on nähty. Tule heti ilmoittautumaan rehtorin kansliaan. Toistan: Sinä joka käärit sanomalehden aamulla tötterölle, ei kannata pakoilla enää sillä sinut on kyllä nähty. Tule välittömästi ilmoittautumaan rehtorin kansliaan. TÖTTERÖLLE. Taala painu ilmoittautumaan ja mä oon vielä tänäki päivänä ihan varma ettei se ollu koskenu sormellakaan sitä kirottua lehteä."  

Tuli ihan mieleen oma yläasteaika, jolloin koulumme rehtori kerran kuulutti, että "kuka on kärrännyt soraa kakkoskerroksen aulaan?" KÄRRÄNNYT SORAA :)

Kirjan alkuosa oli mielestäni parempi kuin loppuosa. Kuten Riikkakin kirjoitti, loppupuolella tarina hieman paikoin junnasi paikallaan. Kokonaisuudessan Häräntappoase oli hauskaa luettavaa ja kirjoittajan tyyli omaperäinen. Laittaisin kirjan ehkä samaan kategoriaan Populäärimusiikkia Vittulajänkältä -kirja kanssa.

Arviointi: 3½ / 5

Nalle Puh

"Tässä tulee Kaarlo Karhu portaita alas pää edellä, pum, pum, pum, Risto Reippaan jäljessä. Hän ei tiedä mitään muuta tapaa tulla portaita alas, mutta joskus hänestä tuntuu että jokin toinen tapa hyvinkin on olemassa, kunhan pumputus hetkeksi lakkaisi ja hän pääsisi ajattelemaan asiaa. Ja sitten hänestä tuntuu että hyvinkin ei olekaan. Oli miten oli, nyt hän on alakerrassa ja valmis esiteltäväksi. Nalle Puh."

Riikka

Näin alkaa A.A. Milnen tarina Nalle Puhista. Luin kirjan nyt ensimmäistä kertaa enkä muistanut tarinoita ennestään juuri ollenkaan. Ainoa tutun oloinen tarina oli Nalle Puhin juuttumisesta Kanin koloon. Tuttua oli myös Ihaan hännän naulaaminen takaisin paikoilleen. 

Olen joskus pienempänä aloittanut lukemaan Nalle Puhia, mutta jo silloin tarinat tuntuivat tylsiltä enkä muista koskaan lukeneeni kirjaa loppuun. Varmasti tämäkin kirja on meillä lapsuudessa ollut luettavana, mutta mikään lempikirjani se ei ole koskaan ollut enkä muista innostuneeni mistään kirjan hahmoista erityisemmin. Enkä innostunut nytkään. Mielestäni kirja oli melko tylsä eikä se jättänyt mitään sen suurempaa ajateltavaa näin jälkikäteen. Toki kirjan hahmot olivat sympaattisia, mutta jokin kirjoitustyylissäkin häiritsi. Ehkä olisi pitänyt lukea kirja alkuperäiskielellä englanniksi, niin voisi paremmin ymmärtää tehdyt valinnat kirjoitusasussa.

Arviointi: 2+/5

Emmi

Nalle Puh -kirja ei ollut itselleni entuudestaan tuttu. Olen pienenä katsellut Nalle Puh -piirrettyjä enkä pitänyt niistä kovinkaan paljoa. Mielestäni koko puolen hehtaarin puiston väki kävi vähän hitaalla eikä saanut koskaan mitään aikaiseksi :) Toivoin aina, että joku olisi pistänyt porukkaan vähän vauhtia!

Odotukset kirjaa kohtaan eivät olleet siis kovin korkealla. Kirjassa oli paljon samoja piirteitä kuin piirretyissä, hahmot eivät olleet mitään järjen jättiläisiä ja asiat junnasivat paikallaan :) Jostain syystä pidin nyt Nalle Puhista kuitenkin enemmän kuin lapsena. Omalla tavallaan Puh, Nasu, Ihaa, Risto Reipas ja Kani olivat hellyyttäviä ja ihania. Olin iloinen Nalle Puhin puolesta, kun hän sai pelastettua Ruun joesta ja Nasun tulvan keskeltä. Ehkä nalle tosi paikan tullen kuitenkin saa asioita hoidettua :)

Kirjan kirjoitustyyli oli vähän erikoinen, mutta se on varmasti hyvää luettavaa lapsille. Grimmin satuhin verrattuna näissä tarinoissa ei tapahtunut koskaan mitään pahaa eikä pelottavaa. Kirja on kuvaus hyväntahtoisten hölmöjen elämästä ja ystävyydestä :)

Arviointi: 3/5

Grimmin sadut I: Ruusunen

Riikka

Olen lukenut Grimmin veljesten satukirjat I-III noin kymmenen vuotta sitten lukioaikoinani. Pidin saduista, joista moni oli tuttu jo lapsuudesta. Nyt otimme Emmin kanssa luettavaksemme Grimmin satujen ensimmäisen kirjan nimeltään Ruusunen. Siinä on yhteensä 67 satua, joista tunnetuimpia ovat varmasti tarinat Prinsessa Ruususesta ja Punahilkasta.

Kun olin pieni, minulle luettiin paljon satuja, ja monesta nyt lukemastani sadusta tuli oma lapsuus mieleen. Osa saduista oli vähän jänniä, osa outoja ja osa opettavaisia. Perusviesti näissä Grimmin saduissa tuntuu olevan, että paha saa palkkansa ja hyvyys palkitaan. Aina loppu ei kuitenkaan ole onnellinen, vaikka moni satu päättyykin siihen, että kuninkaanpoika löytää prinsessansa ja he elävät onnellisina elämänsä loppuun saakka. Toisaalta, kun satukirjan luki nopeasti muutamassa päivässä alusta loppuun, tuntui moni satu muistuttavan ehkä vähän liikaakin toisiaan. Äkkiseltään en siis ole heti kovin innoissani valmis siirtymään Grimmin satujen toiseen ja kolmanteen osaan - ehkä tässä välissä voisi lukea jotain muuta ja palata satujen maailmaan taas myöhemmässä vaiheessa, pienen tauon jälkeen :)

Arviointi: 3½/5

p.s. Lukuprojekti ei vieläkään ole päässyt kunnolla vauhtiin tauon jälkeen... Olen kyllä lukenut paljon, mutta enimmäkseen lehtiä, hömppäkirjoja (mm. Sophie Kinsellaa) ja vauvakirjoja. Yritämme kuitenkin Emmin kanssa ryhdistäytyä ja herättää lukuprojektin taas eloon. Seuraavina luettavina meillä kummallakin on vuorossa Häräntappoase ja Nalle Puh, sillä kävimme alkuviikosta yhdessä kirjastossa ja yritimme valita helppo- ja nopealukuisia kirjoja, jotta projekti ei taas tyssää, kuten kävi talvella kirotun TSH:n kohdalla :)

Emmi

Minulle Grimmin sadut ovat lapsuudesta tuttuja, mutta en ole niitä aikoihin lukenut. En muistanut, että saduissa on melko paljon uskonnollisia viittauksia: joku oli kasvatettu "Herran nuhteessa", pahan aarnikotkan talossa "haisi kristitylle", kuningattarelle ilmestyi Neitsyt Maria jne. Tällaisiin seikkoihin kiinnittää ehkä enemmän huomiota, kun satuja lukee näin aikuisiällä. Kuten Riikka kirjoitti, saduissa paha sai palkkansa ja hyvyys palkittiin. Hyvyyteen liittyi myös monesti Herran nuhteessa eläminen ja Jumalan kunnioittaminen. Grimmin veljekset olivat siis selvästi kristillisten arvojen puolestapuhujia.

Sadut ovat opettavaisia ja varmasti hyvää iltaluettavaa lapsille. Kirja olisikin hyvä käydä läpi niin, että lukisi aina yhden sadun illassa, koska muutointarinat alkavat toistaa itseään. Kirjassa oli muutamia sellaisia kertomuksia, jotka olivat tismalleen toistensa kaltaisia, satujen henkilöt oli vain vaihdettu erilaisiksi. 

Arviointi: 3½/5 

ps. Odotan mielenkiinnolla Muumi-kirjan lukemista. Muumeihinkin olen tutustunut vain lapsena, jolloin tarinoiden monikerroksellisuus on saattanut jäädä hieman vähemmälle huomiolle :)

Pikku naisia

"Kuusitoistavuotias isosisko Meg on vaalea ja pehmeän pyöreä. Vuotta nuorempi Jo on varsamaisen hontelo ja luonteeltaan kulmikas. Beth, jota isä kutsuu 'Pikku Tyveneksi', leikkii onnellisena omissa oloissaan. Ja nuorin, sinisilmäinen Amy, on erittäin tärkeä henkilö - ainakin omasta mielestään. Neljän siskoksen lisäksi Marchin perheeseen kuuluu rintamalla oleva isä sekä äiti, tyttöjen mielestä maailman ihanin nainen, vaikka käyttääkin vanhamuotista hattua... Perheen koti on hieman rappeutunut mutta viihtyisä vanha talo, mainio paikka näytelmien esittämiseen, piirtämiseen, laulamiseen ja kaikenlaiseen ilonpitoon. Komeassa naapuritalossa asuu ankaran isoisän vartioima 'Laurencen poika', jolla on tärkeä osa tyttösten elämässä koko romaanin ajan.

Pikku naisia on Amerikan ja koko maailman tunnetuimpiin kuuluvan nuortenkirjailija Louisa M. Alcottin kuuluisin romaani. Se syntyi yli sata vuotta sitten, mutta joka vuosi uudet lukijat tempautuvat sen taikapiiriin, kiehtovaan, hauskaan, haikeaan lapsuuden ja neitoiän maailmaan. Pikku naisista on tehty useitakin elokuvia."

Riikka

Ostin Pikku naisia -kirjan omaksi jo talvella, kun se tuli vastaan kirpputorilla eurolla. En ollut aiemmin lukenut kirjaa, mutta olin nähnyt siitä tehdyn elokuvan, jonka juonesta en tosin muistanut mitään. Kirjaa lukiessa en siis tiennyt, mitä odottaa. Muistin kyllä, että kirjaa on kehuttu paljon ja sitä on pidetty ihanana. Tarina oli kyllä romanttinen, mutta selvästi hieman nuoremmille lukijoille suunnattu. Nyt lukemiseen ei tullut mitään paloa, että "pakko päästä äkkiä lukemaan tarina loppuun" - mitä monesti pidän hyvän kirjan merkkinä. Tästä kirjasta ei siis jäänyt paljon sanottavaa.

Arviointi: 3-/5

Eikä yksikään pelastunut

"'Saaressa oli jotain maagillista. Sen pelkkä nimikin sai mielikuvituksen toimimaan. Yhteys ulkomaailmaan katosi, saari muodosti oman maailmansa. Maailman, josta ei ehkä koskaan voisi palata.'

Kymmenen erilaista ihmistä houkutellaan salaperäiselle Neekerisaarelle. Jokainen heistä on joskus tehnyt jotakin, minkä haluaa unohtaa. Tunnelma omituisella saarella tiivistyy, ja pian jokainen joutuu tekemään tiliä menneisyytensä kanssa.

Agatha Christie (1890-1976) on perinteisen palapelidekkarin ehdoton kuningatar. Hänen vuonna 1939 ilmestynyt Eikä yksikään pelastunut (suom. 1940) on hänen tunnetuin teoksensa."

Riikka

Olen lukenut Agatha Cristien Kymmenen pientä neekeripoikaa ensimmäisen kerran joskus yläasteella. En muistanut kirjan sisällöstä paljoakaan nyt, kun luin sen toisen kerran. Toki tarinan perusjuoni oli tuttu, mutta en muistanut, kuka lopulta paljastuu murhaajaksi.

Mielestäni kirja oli jotenkin tylsä. Lukiessani lähinnä odotin, että seuraava henkilö kuolisi, ja pääsisin kirjan loppuun. Mielenkiintoisinta kirjassa olikin sen loppu: tarina siitä, kuinka murhat todellisuudessa tapahtuivat ja kuka oli kaiken takana. Lopputulos oli tavallaan yllättävä, mutta tavallaan looginen.

Arviointi: 3-/5

Selitykset lukutauolle

Riikka

Blogimme on ollut tauolla pitkään, ja suurin selittävä tekijä tauolle on kirottu Taru sormusten herrasta. Otimme kirjan luettavaksi jo tammikuussa, mutta emme yksinkertaisesti kumpikaan etene sen lukemisessa! Olemmekin lukeneet tässä välissä kaikkea aivan muuta - pääasiassa lehtiä. Luin myös pari kirjaa kirjalistan ulkopuolelta (Tess Gerrisenin Hiljaisen tytön ja Steve Jobsin elämänkerran). Taru sormusten herrasta -kirjaa ei vain koskaan tee mieli lukea. Myönnän, että syy on asenteessa: en ole koskaan lukenut fantasiakirjoja, ja ajattelen, etten pidä niistä. Tiedän, että Taru sormusten herrasta -kirjaa kehutaan hirveästi, ja haluaisinkin antaa sille mahdollisuuden. Nyt ei vain ole oikea aika :) Päätimme Emmin kanssa yhdessä, että luemme TSH-kirjan joskus myöhemmin - vaikkapa kesälomalla, ja nyt keskitymme mielenkiintoisempiin kirjoihin, jotta projekti etenisi.