maanantai 16. heinäkuuta 2012

Nalle Puh

"Tässä tulee Kaarlo Karhu portaita alas pää edellä, pum, pum, pum, Risto Reippaan jäljessä. Hän ei tiedä mitään muuta tapaa tulla portaita alas, mutta joskus hänestä tuntuu että jokin toinen tapa hyvinkin on olemassa, kunhan pumputus hetkeksi lakkaisi ja hän pääsisi ajattelemaan asiaa. Ja sitten hänestä tuntuu että hyvinkin ei olekaan. Oli miten oli, nyt hän on alakerrassa ja valmis esiteltäväksi. Nalle Puh."

Riikka
Näin alkaa A.A. Milnen tarina Nalle Puhista. Luin kirjan nyt ensimmäistä kertaa enkä muistanut tarinoita ennestään juuri ollenkaan. Ainoa tutun oloinen tarina oli Nalle Puhin juuttumisesta Kanin koloon. Tuttua oli myös Ihaan hännän naulaaminen takaisin paikoilleen. 


Olen joskus pienempänä aloittanut lukemaan Nalle Puhia, mutta jo silloin tarinat tuntuivat tylsiltä enkä muista koskaan lukeneeni kirjaa loppuun. Varmasti tämäkin kirja on meillä lapsuudessa ollut luettavana, mutta mikään lempikirjani se ei ole koskaan ollut enkä muista innostuneeni mistään kirjan hahmoista erityisemmin. Enkä innostunut nytkään. Mielestäni kirja oli melko tylsä eikä se jättänyt mitään sen suurempaa ajateltavaa näin jälkikäteen. Toki kirjan hahmot olivat sympaattisia, mutta jokin kirjoitustyylissäkin häiritsi. Ehkä olisi pitänyt lukea kirja alkuperäiskielellä englanniksi, niin voisi paremmin ymmärtää tehdyt valinnat kirjoitusasussa.

Arviointi: 2+/5

Emmi
Nalle Puh -kirja ei ollut itselleni entuudestaan tuttu. Olen pienenä katsellut Nalle Puh -piirrettyjä enkä pitänyt niistä kovinkaan paljoa. Mielestäni koko puolen hehtaarin puiston väki kävi vähän hitaalla eikä saanut koskaan mitään aikaiseksi :) Toivoin aina, että joku olisi pistänyt porukkaan vähän vauhtia!

Odotukset kirjaa kohtaan eivät olleet siis kovin korkealla. Kirjassa oli paljon samoja piirteitä kuin piirretyissä, hahmot eivät olleet mitään järjen jättiläisiä ja asiat junnasivat paikallaan :) Jostain syystä pidin nyt Nalle Puhista kuitenkin enemmän kuin lapsena. Omalla tavallaan Puh, Nasu, Ihaa, Risto Reipas ja Kani olivat hellyyttäviä ja ihania. Olin iloinen Nalle Puhin puolesta, kun hän sai pelastettua Ruun joesta ja Nasun tulvan keskeltä. Ehkä nalle tosi paikan tullen kuitenkin saa asioita hoidettua :)

Kirjan kirjoitustyyli oli vähän erikoinen, mutta se on varmasti hyvää luettavaa lapsille. Grimmin satuhin verrattuna näissä tarinoissa ei tapahtunut koskaan mitään pahaa eikä pelottavaa. Kirja on kuvaus hyväntahtoisten hölmöjen elämästä ja ystävyydestä :)

Arviointi: 3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti