maanantai 5. syyskuuta 2011

Lokki Joonatan

Riikka
Rehellisesti sanottuna kirja oli pettymys. Odotukseni olivat suuret, mutta kirja oli tylsä. Olisin kaivannut enemmän jännitystä ja tapahtumia.

Kirja oli yllättävän helppolukuinen, ja luin sen nopeasti. Lukemiseen oli kuitenkin välillä vaikea keskittyä, mikä saattaa vaikuttaa pettymykseeni.

Arviointi: 2/5

Seuraava kohde on listan numero 8 eli Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirja, koska se löytyi hyllystä :)


Emmi
Kirjassa oli mielestäni parasta lokin sympaattinen nimi Joonatan Livingston. Muillekin kirjan lokeille oli keksitty hauskasti ihmisten nimet. Arkielämässäni kohtaan lokkeja lähes päivittäin ja voin suoraan sanoa vihaavani niitä koko sydämestäni. Kirjan ansiosta vihani ehkä hieman lieventyi. Muutoin joudun kyllä yhtymään Riikan kommentointiin, eli kirja oli pieni pettymys. Odotin, että se olisi parantunut loppua kohden, mutta mitään valtaisaa lukukokemusta kirja ei minulle tarjonnut. Helppolukuinen ja lyhyt teos, jonka kaikki viisaudet eivät minulle auenneet.

Anne Frankin kirjaa olen aloittanut lukemaan ja se vaikuttaa mielestäni lupaavalta. Todettakoon tähän, että minulla on vuoden 2002 painos, jonka nimi on Päiväkirja. Sisältö on kuitenkin ilmeisesti sama kuin kirjassa Nuoren tytön päiväkirja. Tästä lisää sitten, kun kirja on luettu.

Terkuin Emmi, joka on viettänyt viimeiset kaksi päivää pahan flunssan kourissa

Arviointi: 2½/5

1 kommentti:

  1. Mulla tuli kirjaa lukiessa ihan sama lintuviha mieleen :) Me niin rakastetaan pulujakin! Mutta kirja tosiaan vähän lievensi lintuvihaa :)

    VastaaPoista