Humiseva harju

"Humiseva harju on Englannin kirjallisuuden suuria klassikoita, monitahoinen ja väkevä rakkausromaani, jonka tapahtumat liikkuvat Yorkshiren jylhillä nummiseuduilla. Se kertoo kohtalonomaisen tarinan tuhoavista ihmissuhteista sekä rakkaudesta, joka ei saanut vastakaikua.

Vuonna 1847 ilmestynyt Humiseva harju jäi Emily Brontën ainoaksi romaaniksi, mutta se riitti viemään hänen nimensä maailmankirjallisuuden historiaan."

Riikka

Lukuprojektimme neljänneksi kirjaksi valikoitui Emily Brontën Humiseva harju. Itse asiassa luin kirjan heti Anne Frankin Päiväkirjan jälkeen, sillä sain Humisevan harjun lainaksi Miinalta silloin, kun vielä luin Päiväkirjaa. Kerroin Miinalle lukuprojektistamme, ja aloimme tutkia Miinan kirjahyllyä. Sieltä löytyikin monia listallamme olevia kirjoja. Miina kertoi juuri edellisellä viikolla lukeneensa Humisevan harjun, ja suositteli sitä meille seuraavaksi luettavaksi kirjaksi sillä perusteella, että kirjan lukee nopeasti. Miina sanoi lukeneensa sen parissa päivässä, mutta itselläni kului viikko!

En tuntenut Humisevan harjun tarinaa etukäteen. Miina sanoi itse innostuneensa luettuaan kirjan esipuheen ja johdannon lukijalle, mutta pettyneensä itse kirjaan. Oma kokemukseni oli pitkälti sama. Tämä oli sellainen kirja, jonka lukemisen olisin ilman tätä lukuprojektia luultavasti jättänyt kesken. Menin välillä sekaisin kirjan henkilöissä, ja jouduin monta kertaa tarkistamaan kirjan alussa olleesta sukupuusta, kenestä milloinkin oli kyse.

Kirjan sisällöstä jäin lähinnä miettimään sitä, kuinka joku voi elää koko elämänsä niin pienessä piirissä tutustumatta sen useampaan ihmiseen ja käymättä juuri omaa pihapiiriään kauempana. Luulisi olleen tylsää elämää. Ja kuten kirjankin perusteella voi todeta, ei sellaisesta kovin selväjärkisenä voi selvitä :)

Rakkaustarinana Humiseva harju oli onneton. Toisaalta kyllä pidin tarinan kerrontatavasta - se piti mielenkiinnon yllä. Lukiessani kirjaa tuntui siltä, että tarinassa on jotain hyvin tuttua. Aloin jopa epäillä, olenko sittenkin lukenut tämän kirjan joskus kauan aikaa sitten. Enpä muista.

Arviointi: 2+/5


P.S. Suunnittelin eilen illalla tätä blogin kirjoittamista, kun iskä tuli meillä käymään. Se näki Humisevan harjun ja kertoi sen olevan sellainen kirja, jonka hän oli itse lukenut nuorena. No, sitten jouduin tunnustamaan, etten päässyt läpi konsernitilinpäätöksen tentistä (viimeinen tentti muuten valmiista KTM-tutkinnosta), ja sain kuunnella toruja tästä kirjaprojektista :) Nyt pitäisi seuraavat kaksi viikkoa lukea ja opetella ne konsernitilinpäätöksen asiat seuraavaan tenttiin ja unohtaa tällainen viihdekirjallisuus :) Tiedän, joo... mutta kun kiinnostus on vähän muissa kirjoissa :)

Emmi

Syksy on mennyt pitkälti gradun ja työkiireiden parissa. Blogirintamalla on osaltani ollut vähän hiljaisempaa, koska lukemiselle ei ole millään meinannut löytyä aikaa. Nyt sain kuitenkin vihdoin Humisevan harjun päätökseen ja pääsen aloittamaan seuraavaa kirjaa, joka on Maailman ympäri 80 päivässä. Täytyy vähän yrittää kiristää lukutahtia, jotta saan Riikan jossain vaiheessa kiinni :)

Riikka kirjoitti, että Miina oli lukenut Humisevan harjun parissa päivässä. Ei kirja kyllä niin nopealukuinen ollut! Miina taitaa olla supernopea lukija :) Itse luin kirjaa pienissä osissa aina, kun siihen vain oli aikaa, mutta kokonaisuudessaan lukemiseen kului vähintäänkin viikko. Kiitos Miinalle kirjan lainaamisesta myös minulle!

Meillä on ollut Riikan kanssa muutamaankin otteeseen puhetta Humisevasta harjusta ja kuten arvelin, olimme tällä kertaa melko vahvasti eri linjoilla kirjan sisällön suhteen. Olen lukenut kirjan joskus aikaisemmin ja muistelin, että pidin siitä. Sisällöstä en kuitenkaan enää muistanut oikeastaan mitään muuta kuin nimen Heathcliff.

Mielestäni kirja oli hyvä! Tykkään Humisevan harjun tyylisistä sukutarinoista, johon on sisällytetty rakkaushömppää. Vaikka jouduin Riikan tapaan kirjan alussa useaan kertaan tarkistamaan henkilöitä sukupuusta, pääsi juoneen kuitenkin melko nopeasti mukaan. Tarina oli jännittävä ja henkilöhahmot monipuolisia ja tunteita herättäviä. En esimerkiksi pitänyt lainkaan Lintonista, ja hän suorastaan raivostutti minua. Heathcliff taas sai raakuudestaan huolimatta sympatiani. Vaikka tunnelmaa väritti välillä epätoivoinen ja raastava rakkaus, oli mukavaa, että loppu oli kuitenkin onnellinen. Harmi, että teos jäi Emily Brontën ainoaksi.

Arviointi: 4/5