Manillaköysi

"Kun 'Manillaköyden' ensimmäinen painos ilmestyi 1957, totesivat monet arvostelijat sen vuosikymmenten ehkä merkittävimmäksi suomalaiseksi proosateokseksi. Kuluneiden vuosien aikana teos on herättänyt suurta huomiota myös ulkomailla; se on käännetty neljälletoista kielelle.

'Manillaköysi' on sotakirja, mutta Veijo Meren sota ei ole jännittävää seikkailua, jossa nopein ja nokkelin vetää pisimmän korren. Se on kaaosta, perinpohjaista epäjärjestystä, jossa nokkelinkin sekaantuu ja nopeinkin jää loukkuun syytä käsittämättä.

Veijo Meri ei kertojana pyri kuvaamaan sosiaalista tai historiallista todellisuutta, hän kuvaa yksilöitään tilanteissa, joita he eivät hallitse, ympäristössä joka on hätkähdyttävän omalakinen, yhtä aikaa oudon kirkas ja koomisesti väännähtänyt. Lukijalle Meren proosa merkitsee seikkailua maailmassa, jossa mikään ei ole varmaa vaikka kaikki on tuttua."

Riikka

Veijo Meren Manillaköysi oli mielestäni melko tylsä kirja. Siiä oli paljon sellaisia kohtia, joita en ihan ymmärtänyt. Tämä saattoi kyllä johtua siitä, että luin kirjaa väsyneenä. 

Aluksi kirja vaikutti ihan mielenkiintoiselta, koska jo kirjan alussa tuotiin esiin köyden merkitys. Se, että köysi oli sidottu Joosen ympärille jo teoksen alussa, piti yllä lukuintoa ja halua saada tietää, kuinka Jooselle lopulta käy. En kuitenkaan ymmärrä, miksi köysi piti sitoa niin tiukasti Joosen ympärille ja miksei hän voinut sitä itse löysyttää tukalan olon ilmaannuttua. 

Koska Manillaköysi on sotakirja, löysin siitä jotakin samaa kuin Tuntemattomasta sotilaasta. En ole juurikaan lukenut sotakirjoja, koska olen kuvitellut ne tylsiksi, mutta jatkossa aion antaa niillekin mahdollisuuden :)

Arviointi: 2/5

Emmi

Manillaköysi oli vähän erikoinen kirja, mutta silti parempi kuin aluksi kuvittelin. Suhtaudun aina jotenkin epäluuloisesti sota-aiheisiin teoksiin ja luokittelen ne Riikan tapaan aluksi tylsiksi tai sellaisiksi, joista en ymmärrä mitään. 

Kirja oli nopealukuinen ja hauska, mutta tuntuu etten ihan pääsyt siinä sille tasolle mihin olisi pitänyt. En täysin allekirjoita sitä, että kirja olisi "vuosikymmenten ehkä merkittävin suomalainen proosateos" :) Manillaköyden merkitys jäi osittain ymmärtämättä. Itsekin jäin pohtimaan, että miksi Joose ei vain voinut ottaa puristavaa köyttä ympäriltään ja helpottaa siten oloaan.

Annan kirjalle kuitenkin pisteitä siitä, että se on ensimmäinen kokonaan lukemani sotateos. Pisteitä tulee myös Elviira vaimon hauskasta lempinimestä Viira. Luettuani Manillaköyden olen vihdoin valmis kohtaamaan Tuntemattoman sotilaan, jonka kanssa en aikaisemmin ole päässyt alkua pidemmälle. Ennen tuntematonta aion kuitenkin haastaa itseni ja aloittaa lukemaan Seitsemää veljestä. Toivottavasti sen kanssa ei käy samoin kuin Taru sormusten herrasta -kirjan kanssa kävi..

Arviointi: 3/5

Peppi Pitkätossu

"Tämä kirja kertoo Peppilotta Sikuriina Rullakartiina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossusta, maailman vahvimmasta tytöstä. Mitä hyvänsä voi tapahtua, kun Peppi Pitkätossu pääsee vauhtiin. Sen voivat Tommi ja Annikka todistaa!"

Riikka

Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu oli yksi suosikeistani, kun olin pieni. Muistan lukeneeni kirjaa usein ja katselleeni telkkarista Peppi Pitkätossun seikkailuja. Peppi oli niin huippu! Joskus pienenä yritimme Jennan kanssa opetella Pepin pitkää nimeä kokonaan ulkoa, ja oli hienoa, jos sen muisti :) Ainakin kerran olen myös pukeutunut lastenkutsuille Pepiksi. Silloin naamaan piirrettiin pisamia äidin meikkikynällä, hiukset laitettiin rautalangan avulla pystyyn saparoiksi ja jaloissa oli eripariset sukat sekä liian isot kengät :)

Siitä, kun edellisen kerran olen lukenut Peppi Pitkätossu -kirjan, on varmaankin 20 vuotta aikaa. Yllättävän hyvin tarinat olivat silti jääneet mieleen. Suosikkeina mieleen olivat jääneet esimerkiksi Pepin tapa pestä lattiat sitomalla harjat kiinni jalkoihinsa (tätä olisin pienenä halunnut kokeilla myös kotona), Pepin voitto sirkuksessa maailman vahvinta miestä vastaan, Pepin kuistilla asuva hevonen (jollaista olisin pienenä toivonut myös itselle), Pepin, Tommin ja Annikkan leikki, ettei maahan saa koskea (tätä leikittiin pienenä usein myös kotona), Pepin voimat nostaa varkaat kaapin päälle sekä se, kun Peppi tanssi korkealla ilmassa lankun päällä pelastettuaan loukussa olleet lapset tulipalolta. 

Mielestäni Peppi Pitkätossu on kirja, jonka pitäisi kuulua jokaisen lapsuuteen :)

Arviointi: 3+/5

Juoksuhaudantie

"Romaani suomalaisesta unelmasta, omasta talosta. Tarina siitä, kuinka kalliiksi voi käydä pakkomielle helsinkiläisellä pientaloalueella ja kuinka sivustakatsojatkin saavat maistaa yksinäisyyden ydinmehua. Romaani kivusta, talosta ja taipumattomuudesta. Kun kujanjuoksun traagisuus on syvimmillään, on komiikkakin kovaa."

 

"Ruohonleikkurit säksättävät helsinkiläisen pientaloalueen takapihoilla kuin helikopterit taistelukentällä. Tällainen elämä on monen perheen pitkäaikainen unelma, ja sillä on maan korkein neliöhinta. 

Matti Virtanen on kotirintamamies. Hän kuuluu kotitöissä, ruoanlaitossa ja vaipanvaihdossa tasa-arvoisen mieskuntonsa osoittaneeseen sukupolveen, jonka ei koskaan pitänyt kuulua mihinkään sukupolveen. Matti ei ole koskaan sotinut, mutta hän kuuntelee rockia ja kulkee lujaa lenkkipolulla.

Yksi nyrkinisku erottaa hänet perheestään. Se antaa hänelle tahdon ja selkeän päämäärän, mutta sysää hänet äärimmäisiin tekoihin. 

Matti Virtanen lähestyy hankkeessaan hyvin hinnoiteltua aluetta, jota valvovat pientalojen portinvartijat kiinteistönvälittäjistä nurmikkoaan kunnostaviin omistajiin. He saavat vastaansa miehen, joka uhkaa lainarahalla maksettua elämää ja joka ei aio hankkia taloaan perinteisin keinoin."

Riikka

Jostakin syystä ennakkoasenteeni Kari Hotakaisen teoksiin ei ollut kovin innostunut. Juoksuhaudantiestä olin kuullut aiemmin, mutta en tiennyt, mistä se kertoo. Kirjastossa teos tarttui käsiini ja herätti kiinnostukseni heti takakannen tekstin perusteella. Ajattelin, että talonhankintaan liittyvä tarina voisi olla mielenkiintoista luettavaa. Aloinkin lukea kirjaa jo kirjastossa, ja se tempaisi heti mukaansa. Kirja oli luettava parissa päivässä alusta loppuun :) 

Juoksuhaudantie oli nopealukuinen teos. Pidin siitä, että kertoja vaihtui ja asioita tarkasteltiin eri henkilöiden näkökulmista. Tarina eteni mielenkiintoisella tavalla, vaikka välillä mietinkin, kuinka sekaisin Matti oikein oli ja mikä ajoi hänet niihin tekoihin, joita hän teki. Ainoastaan kirjan loppu tuntui hieman sekavalta, enkä oikein ymmärtänyt tarinan päätöstä. Olisin toivonut tarinalle onnellista loppua, mutta lopputulos olikin hieman outo. Silti voisin kyllä suositella Juoksuhaudantien lukemista muillekin.

Arviointi: 3½/5

Häräntappoase

"Anna-Leena Härkösen romaani Häräntappoase sai J. H. Erkon palkinnon vuoden 1984 parhaana esikoisteoksena. 

Tämä raikas, anarkistisen huumorin sävyttämä kertomus 'maakylän Romeosta ja Juliasta' on jo käsite ja tunnetaan myös palkittuna televisiosarjana."

Riikka

Mielikuvani Häräntappoase-kirjasta oli täysin erilainen kuin se oli. Muistan, että kirjasta on keskusteltu yläasteella, mutta kirja ei koskaan ole herättänyt kiinnostustani lukea sitä. Nimi Häräntappoase ei houkutellut, vaikken osannut aavistaakaan, mihin sillä viitattiin. 

Kirja oli yllättävä - ja täysin erilainen, mitä olin kuvitellut. Tarina Alposta, joka lähtee kesätöihin sukulaistensa luokse heinäpellolle, on ehkä mielekkäintä luettavaa juuri yläasteikäisille nuorille. Kirjassa käytetty kieli on eläväistä, ja kirjailijan mielikuvitus erittäin luovaa. Välillä kuitenkin tuntui, ettei tarina edennyt tarpeeksi nopeasti, kun kirjassa kerrottiin esimerkiksi Alpon näkemistä unista ja lapsuuden aikaisista tapahtumista. Vaikka kirja oli vähän outo, pidin siitä omalla tavallaan. Tarinaan oli helppo eläytyä mukaan, ja kirjan luki nopesti.

Arviointi: 3/5

Emmi

Häräntappoase oli mielestäni hauskaa luettavaa. Anna-Leena Härkösen käyttämä kieli oli rikasta ja pohdiskelevaa. Nauroin välillä ääneen kirjaa lukiessani. Yksi hauskimpia kohtauksia oli mielestäni Alpon kouluun liittyvä pohdiskelu: "Koulu on niin tekopyhä paikka. -- Yhdesti yks vinku-vieno (opettaja) kuulutti hyvin tärkeenä keskusradiosta: Huomio sinä joka tänä aamuna käärit koulukirjastossa sanomalehden tötterölle, sinut on nähty. Tule heti ilmoittautumaan rehtorin kansliaan. Toistan: Sinä joka käärit sanomalehden aamulla tötterölle, ei kannata pakoilla enää sillä sinut on kyllä nähty. Tule välittömästi ilmoittautumaan rehtorin kansliaan. TÖTTERÖLLE. Taala painu ilmoittautumaan ja mä oon vielä tänäki päivänä ihan varma ettei se ollu koskenu sormellakaan sitä kirottua lehteä."  

Tuli ihan mieleen oma yläasteaika, jolloin koulumme rehtori kerran kuulutti, että "kuka on kärrännyt soraa kakkoskerroksen aulaan?" KÄRRÄNNYT SORAA :)

Kirjan alkuosa oli mielestäni parempi kuin loppuosa. Kuten Riikkakin kirjoitti, loppupuolella tarina hieman paikoin junnasi paikallaan. Kokonaisuudessan Häräntappoase oli hauskaa luettavaa ja kirjoittajan tyyli omaperäinen. Laittaisin kirjan ehkä samaan kategoriaan Populäärimusiikkia Vittulajänkältä -kirja kanssa.

Arviointi: 3½ / 5

Nalle Puh

"Tässä tulee Kaarlo Karhu portaita alas pää edellä, pum, pum, pum, Risto Reippaan jäljessä. Hän ei tiedä mitään muuta tapaa tulla portaita alas, mutta joskus hänestä tuntuu että jokin toinen tapa hyvinkin on olemassa, kunhan pumputus hetkeksi lakkaisi ja hän pääsisi ajattelemaan asiaa. Ja sitten hänestä tuntuu että hyvinkin ei olekaan. Oli miten oli, nyt hän on alakerrassa ja valmis esiteltäväksi. Nalle Puh."

Riikka

Näin alkaa A.A. Milnen tarina Nalle Puhista. Luin kirjan nyt ensimmäistä kertaa enkä muistanut tarinoita ennestään juuri ollenkaan. Ainoa tutun oloinen tarina oli Nalle Puhin juuttumisesta Kanin koloon. Tuttua oli myös Ihaan hännän naulaaminen takaisin paikoilleen. 

Olen joskus pienempänä aloittanut lukemaan Nalle Puhia, mutta jo silloin tarinat tuntuivat tylsiltä enkä muista koskaan lukeneeni kirjaa loppuun. Varmasti tämäkin kirja on meillä lapsuudessa ollut luettavana, mutta mikään lempikirjani se ei ole koskaan ollut enkä muista innostuneeni mistään kirjan hahmoista erityisemmin. Enkä innostunut nytkään. Mielestäni kirja oli melko tylsä eikä se jättänyt mitään sen suurempaa ajateltavaa näin jälkikäteen. Toki kirjan hahmot olivat sympaattisia, mutta jokin kirjoitustyylissäkin häiritsi. Ehkä olisi pitänyt lukea kirja alkuperäiskielellä englanniksi, niin voisi paremmin ymmärtää tehdyt valinnat kirjoitusasussa.

Arviointi: 2+/5

Emmi

Nalle Puh -kirja ei ollut itselleni entuudestaan tuttu. Olen pienenä katsellut Nalle Puh -piirrettyjä enkä pitänyt niistä kovinkaan paljoa. Mielestäni koko puolen hehtaarin puiston väki kävi vähän hitaalla eikä saanut koskaan mitään aikaiseksi :) Toivoin aina, että joku olisi pistänyt porukkaan vähän vauhtia!

Odotukset kirjaa kohtaan eivät olleet siis kovin korkealla. Kirjassa oli paljon samoja piirteitä kuin piirretyissä, hahmot eivät olleet mitään järjen jättiläisiä ja asiat junnasivat paikallaan :) Jostain syystä pidin nyt Nalle Puhista kuitenkin enemmän kuin lapsena. Omalla tavallaan Puh, Nasu, Ihaa, Risto Reipas ja Kani olivat hellyyttäviä ja ihania. Olin iloinen Nalle Puhin puolesta, kun hän sai pelastettua Ruun joesta ja Nasun tulvan keskeltä. Ehkä nalle tosi paikan tullen kuitenkin saa asioita hoidettua :)

Kirjan kirjoitustyyli oli vähän erikoinen, mutta se on varmasti hyvää luettavaa lapsille. Grimmin satuhin verrattuna näissä tarinoissa ei tapahtunut koskaan mitään pahaa eikä pelottavaa. Kirja on kuvaus hyväntahtoisten hölmöjen elämästä ja ystävyydestä :)

Arviointi: 3/5

Grimmin sadut I: Ruusunen

Riikka

Olen lukenut Grimmin veljesten satukirjat I-III noin kymmenen vuotta sitten lukioaikoinani. Pidin saduista, joista moni oli tuttu jo lapsuudesta. Nyt otimme Emmin kanssa luettavaksemme Grimmin satujen ensimmäisen kirjan nimeltään Ruusunen. Siinä on yhteensä 67 satua, joista tunnetuimpia ovat varmasti tarinat Prinsessa Ruususesta ja Punahilkasta.

Kun olin pieni, minulle luettiin paljon satuja, ja monesta nyt lukemastani sadusta tuli oma lapsuus mieleen. Osa saduista oli vähän jänniä, osa outoja ja osa opettavaisia. Perusviesti näissä Grimmin saduissa tuntuu olevan, että paha saa palkkansa ja hyvyys palkitaan. Aina loppu ei kuitenkaan ole onnellinen, vaikka moni satu päättyykin siihen, että kuninkaanpoika löytää prinsessansa ja he elävät onnellisina elämänsä loppuun saakka. Toisaalta, kun satukirjan luki nopeasti muutamassa päivässä alusta loppuun, tuntui moni satu muistuttavan ehkä vähän liikaakin toisiaan. Äkkiseltään en siis ole heti kovin innoissani valmis siirtymään Grimmin satujen toiseen ja kolmanteen osaan - ehkä tässä välissä voisi lukea jotain muuta ja palata satujen maailmaan taas myöhemmässä vaiheessa, pienen tauon jälkeen :)

Arviointi: 3½/5

p.s. Lukuprojekti ei vieläkään ole päässyt kunnolla vauhtiin tauon jälkeen... Olen kyllä lukenut paljon, mutta enimmäkseen lehtiä, hömppäkirjoja (mm. Sophie Kinsellaa) ja vauvakirjoja. Yritämme kuitenkin Emmin kanssa ryhdistäytyä ja herättää lukuprojektin taas eloon. Seuraavina luettavina meillä kummallakin on vuorossa Häräntappoase ja Nalle Puh, sillä kävimme alkuviikosta yhdessä kirjastossa ja yritimme valita helppo- ja nopealukuisia kirjoja, jotta projekti ei taas tyssää, kuten kävi talvella kirotun TSH:n kohdalla :)

Emmi

Minulle Grimmin sadut ovat lapsuudesta tuttuja, mutta en ole niitä aikoihin lukenut. En muistanut, että saduissa on melko paljon uskonnollisia viittauksia: joku oli kasvatettu "Herran nuhteessa", pahan aarnikotkan talossa "haisi kristitylle", kuningattarelle ilmestyi Neitsyt Maria jne. Tällaisiin seikkoihin kiinnittää ehkä enemmän huomiota, kun satuja lukee näin aikuisiällä. Kuten Riikka kirjoitti, saduissa paha sai palkkansa ja hyvyys palkittiin. Hyvyyteen liittyi myös monesti Herran nuhteessa eläminen ja Jumalan kunnioittaminen. Grimmin veljekset olivat siis selvästi kristillisten arvojen puolestapuhujia.

Sadut ovat opettavaisia ja varmasti hyvää iltaluettavaa lapsille. Kirja olisikin hyvä käydä läpi niin, että lukisi aina yhden sadun illassa, koska muutointarinat alkavat toistaa itseään. Kirjassa oli muutamia sellaisia kertomuksia, jotka olivat tismalleen toistensa kaltaisia, satujen henkilöt oli vain vaihdettu erilaisiksi. 

Arviointi: 3½/5 

ps. Odotan mielenkiinnolla Muumi-kirjan lukemista. Muumeihinkin olen tutustunut vain lapsena, jolloin tarinoiden monikerroksellisuus on saattanut jäädä hieman vähemmälle huomiolle :)

Pikku naisia

"Kuusitoistavuotias isosisko Meg on vaalea ja pehmeän pyöreä. Vuotta nuorempi Jo on varsamaisen hontelo ja luonteeltaan kulmikas. Beth, jota isä kutsuu 'Pikku Tyveneksi', leikkii onnellisena omissa oloissaan. Ja nuorin, sinisilmäinen Amy, on erittäin tärkeä henkilö - ainakin omasta mielestään. Neljän siskoksen lisäksi Marchin perheeseen kuuluu rintamalla oleva isä sekä äiti, tyttöjen mielestä maailman ihanin nainen, vaikka käyttääkin vanhamuotista hattua... Perheen koti on hieman rappeutunut mutta viihtyisä vanha talo, mainio paikka näytelmien esittämiseen, piirtämiseen, laulamiseen ja kaikenlaiseen ilonpitoon. Komeassa naapuritalossa asuu ankaran isoisän vartioima 'Laurencen poika', jolla on tärkeä osa tyttösten elämässä koko romaanin ajan.

Pikku naisia on Amerikan ja koko maailman tunnetuimpiin kuuluvan nuortenkirjailija Louisa M. Alcottin kuuluisin romaani. Se syntyi yli sata vuotta sitten, mutta joka vuosi uudet lukijat tempautuvat sen taikapiiriin, kiehtovaan, hauskaan, haikeaan lapsuuden ja neitoiän maailmaan. Pikku naisista on tehty useitakin elokuvia."

Riikka

Ostin Pikku naisia -kirjan omaksi jo talvella, kun se tuli vastaan kirpputorilla eurolla. En ollut aiemmin lukenut kirjaa, mutta olin nähnyt siitä tehdyn elokuvan, jonka juonesta en tosin muistanut mitään. Kirjaa lukiessa en siis tiennyt, mitä odottaa. Muistin kyllä, että kirjaa on kehuttu paljon ja sitä on pidetty ihanana. Tarina oli kyllä romanttinen, mutta selvästi hieman nuoremmille lukijoille suunnattu. Nyt lukemiseen ei tullut mitään paloa, että "pakko päästä äkkiä lukemaan tarina loppuun" - mitä monesti pidän hyvän kirjan merkkinä. Tästä kirjasta ei siis jäänyt paljon sanottavaa.

Arviointi: 3-/5